Tunsin selvästi, että nyt on tulossa kohtaus, ihan kohta - pahaa enteilevä tunne, pumppu kiihtyy, kurkussa pala, kylmä hiki, hengitys käy raskaammaksi, ja... hetkinen, minkä takia muka? Ja *POKS!* sinne meni kohtaus.
En kyllä muista että olis ikinä onnistunut noin kivuttomasti ja perusteellisesti - vähän järkeilemällä kohtaus hävisi, ennen kuin ehti alkaakaan. Vielä minuutti ja olisin juossut vessaan karkuun (itseäni - ja sehän olisi onnistunut). Hooray for kognitiivinen psykoterapia!
Toisaalta vähän huolestuttavaa et oli ees puskemassa päälle ku ei oo taas melko pitkään aikaan ollu. Toivotaan et valvomisella on osuutta asiaan, eikä tosta tuu hirveen yleistä. Toisaalta on tässä kaikenlaista paskaa mistä ahdistua - mutta kun en oo oikein ahdistunut vielä. Ei huoleta tarpeeksi tai jotain.
Onneks on kesä, luennoilla käyminen paniikkihäiriöisenä oli pahinta. Kaverit ihmettelee korkeintaan ekalla kerralla et mitä mä flippaan, mut sen jälkeen ymmärtää. Ventovieraiden eessä on vähän noloa näyttää sekopäältä, mutta niitä tuskin näkee koskaan. Luennoilla istuu kymmeniä ihmisiä joita en tunne, enkä voi siis selittää tilannettani, mutta jotka kuitenkin näkevät minua joka viikko ja muistavat pärstän.
Toivottavasti pääsisin joskus noista eroon ihan pysyvästi.
Tunsin selvästi, että nyt on tulossa kohtaus, ihan kohta - pahaa enteilevä tunne, pumppu kiihtyy, kurkussa pala, kylmä hiki, hengitys käy raskaammaksi, ja... hetkinen, minkä takia muka? Ja *POKS!* sinne meni kohtaus.
Haha, itellä vähän sama.
Itselläni alkanut alkukeväästä (etenkin silloin niit oli paljon) asti taas oleen pahoje kohtauksia ja aika tiuhaan tahtiin -useimmiten täysin ilman syytä.
Sitten yhtenä päivänä bussissa alko hengittäminen vaikeentuun ja hiki puskeen ja tuli niin saatanan maailman paskin olo ja kyynelet vaan väkisin puskeen... Sit vaan yritin hakea oikeenlaista musiikkia, jota kuunnella kuulokkeilla ja keskityin siihen ja kas! pystyin hyvin istuun bussissa oikealle pysäkille asti. No, pieni kohtaus iski kun pääsin bussista ulos, mutta todella paljon kyllä autto, kun vaan keskityin tarpeeksi rauhottumiseen.
Musiikki on ainakin itsellä hyvä tapa "häätää" alkava paniikki tai ahdistus.
Hm. Kupoliin ja kehoon putkahti ihan ykskaks yllättäen kummallinen fiilis: sinkkuilu vois mun puolesta loppuakin. Ei sillä että sen PITÄÄ loppua, mut tähän asti viime vuoden loppupuolelta oon ollu melko vankasti sitä mieltä, et meikä on nyt vähäsen aikaa yksin, ja se on ihan hyvä niin - ja se olikin. Mut ei oo enää. Olin saanu tarpeeks koko parisuhdehässäkästä ja moisten ajattelemisesta, mut nyt ilmeisesti joku on palautunut perusasentoon, ja kee mieli muutakin kuin naista - tekee mieli ihmistä, joka naisesta löytyy; läheisyyttä, keskustelutoveria, kumppania.
Ero entisestä tuli aika puskista viime marraskussa.
Mut jätettiin vähän reilu puol vuotta sitten mielestäni melkosen törkeesti kahden vuoden yhdessäolon (joista yksi yhteisessä kodissa) jälkeen. Sanoi haluavansa pitää taukoa - sitten kävi kuksimassa yhtä puolituttua - sen jälkeen pyysi minua takaisin. Sanoin että tarviin aikaa funtsia, mut parin päivän päästä olin päättäny et annan anteeks - noh, sepä ehti kertoa mulle ensin ilouutisen: ei haluakaan enää mua, on löytäny jonkun joka on sen unelmien prinssi jne. Vielä enemmän kirpas kun se oli yks "kaveri" (entinen), ja lämmittelyt oli pistetty alulle jo muutama viikko aikasemmin.
Menin ihan vitun hajalle, lukkiuduin kotiin, mutta jännää kyllä, en heti alkanut edes kuosaamaan - ehkä ekat 5 päivää ei tehny yhtään mieli mitään päihteitä - kattelin vaan seiniä ja itkin litratolkulla. En halunnu mitään lääkkeitä, mut varasin sit ajan lääkärille, kahesta syystä: 1) halusin päästä vollottaan ja avautumaan jollekin, joka kuuntelee; ja 2) jos oli siltä ajalta lääkärintodistus, saattaisin saada uusia joitain syyslukukauden tenttejä. Vittu miten perseelleen ne meni - parista myöhästyin kun olin edellisyönä valvonut johonkin aamuviiteen asti yrittäen nukahtaa, ja sit torkkunu nätisti kokeen ohi. Yhessä sain paniikkikohtauksen ja jouduin ryntään vessaan; olin siellä jotain puol tuntia kunnes lääkkeet rupes toimimaan, ja menin takas, enkä tajunnu enää koko tentistä mitään.
[mun onneks suopeudessaan antavat mun uusia pari noista!]
Laihduin niin että jouduin tekeen uuden reiän vyöhön joka mulla oli ollu yli neljä vuotta, huolestutin vitusti ihmisiä, hommasin itselleni varsin ikävän bentsokoukun jälleen kerran, ja olin ylipäätään melkosen paskana. Kevään mittaan tiputin ryynit helvettiin, kasvoin taas sellasiin mittoihin et housut pysyy jalassa, ja fiilistelin uutta yksinäistä elämää. Noh, oli ihan siistiä, mut nyt oon ilmeisesti joko huijannut itseäni tarpeeksi, tai sitten tuon hirvikolarin kolhut on suoristettu, ja uskallan taas laittaa itseni likoon?
En tosiaan tiiä mistä tuulee, mut yhtäkkiä tuli vaan sellanen olo. Illmoitusluontoinen asia; päätös, jonka joku oli jo tehnyt, ja jonka minä saan asiakseni sitten implementoida. Eri asia sitten miten se käytännössä onnistuu; oon ollut niin kauan ensin tietyn tyypin kanssa ja sen jälkeen täysin yksin - en osaa enää puhua naisille. Ei sillä et oisin aikasemminkaan osannut, tai ainakaan sellasille jota en tunne. Oon yleensäkin tosi hiljanen sellasten ympärillä, ketä en tunne kauheen hyvin. Tyttöystävät oon saanu iskettyä/hurmattua jotenki... vahingossa. Niin ehkä käy nytkin - en ainakaan tiedä yhtään mitä alan tehdä nyt eri lailla, muuta kuin ehkä viettää muutaman ylimääräsen minuutin/päivä kylppärissä ja vähentämällä kotona lusimista.
Ei tässä kuitenkaan mitään kiireitä oo, mulla on aikaa odottaa et löytyy oikeanlainen. Oon ollu vääränlaisten kanssa jo tarpeeks.
Oikeastaan raapustin tän lähinnä itselleni, puhuttelin tähän virkkeeseen asti mustaa taustaruutua. Mut kiitos hei sullekin, kai (?) kun jaksoit lukea mun ajatuksia.
Psychonautilus wrote: en ainakaan tiedä yhtään mitä alan tehdä nyt eri lailla, muuta kuin ehkä viettää muutaman ylimääräsen minuutin/päivä kylppärissä ja vähentämällä kotona lusimista.
Ei tässä kuitenkaan mitään kiireitä oo, mulla on aikaa odottaa et löytyy oikeanlainen.
Veikkaan, että näillä ajatuksilla pääsee jo pidemmälle kuin moni mies tos tilanteessa.
Naisia mä metsästän
naisia mä metsästän
tahtoo saada rakkauden
tahtoo saada rakkauden
yhen illan juttu ei kelpaa ollenkaa
jos en oo vitun madmoissa
tahtoo saada rakkauden
tahtoo saada rakkauden
enkä halua yhtä vaan
vain kolmea naista samaan aikaan
Tunsin selvästi, että nyt on tulossa kohtaus, ihan kohta - pahaa enteilevä tunne, pumppu kiihtyy, kurkussa pala, kylmä hiki, hengitys käy raskaammaksi, ja... hetkinen, minkä takia muka? Ja *POKS!* sinne meni kohtaus.
Pitääpä muuten tosta kysyä, että onko tollasta ollu aikaisemmin? Onko myös tullut sellaista oloa, että hengitystä pitää itse pitää yllä, eli hengitys muuttuu manuaaliseksi? Ajan hidastumista? Ihan kuin verisuonet naksuisi päässä tai sisäelimet ois tulossa suun kautta ulos? Itsellä on tollasta viime aikoina ollut pariin otteeseen ihan selvänäkin ja en oo varma että onkohan toi jotain ahdistusta, paniikkihäiriötä vai mitähän. Siksi lähinnä kyselen. Kuitenkaan noi jotka tohon luettelin ei käsittääkseni oo paniikkihäiriön perusoireita.
Tunsin selvästi, että nyt on tulossa kohtaus, ihan kohta - pahaa enteilevä tunne, pumppu kiihtyy, kurkussa pala, kylmä hiki, hengitys käy raskaammaksi, ja... hetkinen, minkä takia muka? Ja *POKS!* sinne meni kohtaus.
Pitääpä muuten tosta kysyä, että onko tollasta ollu aikaisemmin? Onko myös tullut sellaista oloa, että hengitystä pitää itse pitää yllä, eli hengitys muuttuu manuaaliseksi? Ajan hidastumista? Ihan kuin verisuonet naksuisi päässä tai sisäelimet ois tulossa suun kautta ulos? Itsellä on tollasta viime aikoina ollut pariin otteeseen ihan selvänäkin ja en oo varma että onkohan toi jotain ahdistusta, paniikkihäiriötä vai mitähän. Siksi lähinnä kyselen. Kuitenkaan noi jotka tohon luettelin ei käsittääkseni oo paniikkihäiriön perusoireita.
Tollasta mitä kuvailin? Ihan liiankin usein, joskaan ei viime aikoina ennen tuota kuvailemaani. Kai sitä voisi niinkin kuvailla, että muuttuu manuaaliseksi - itse luonnehdin niin, ettei saa happea vaikka kuinka haukkoo henkeä, ja rupeaa hyperventiloimaan. En myöskään ole kuullut tai tuntenut suonieni naksuvan päässä tahi sisäelinten tunkeutuvan ulos. Tulen kyllä huomattavasti tietoisemmaksi kehostani, ja yhtäkkiä näkökulmani on hyvin suppea ja egosentrinen: ulkona on vain kakofoniaa ja sumuista, ja kaikki huomio keskittyy sydämenlyönteihin, hikoiluun, lihasten heikkoon vapinaan, hengitysvaikeuksiin - jos kela etenee liian pitkälle, tulee tuollaisesta ylikierroksilla käynnistä seuraava päätelmä: meikä kuolee. Ajan hidastumisen voin allekirjoittaa.
Mielestäni on aika luonnollista että ihmiset kokisivat ahdistusta ja paniikkia eri tavoin; itse kokisin kyllä kuvailemasi kaltaiset tuntemukset varmasti aika helvetin epämielllyttäviksi ja ahdistaviksi. Ootko puhunu lääkärille/psykologille/psykiatrille?
Yritin aamulla niin kovasti olla heräämättä. Unessani toistuivat samat teemat ja samat henkilöt, joiden takia usein herään hikisenä ja täristen, mutta silti tuo muistoistani ja ajatuksistani muodostuva hämmentävä maailma tuntui todellisuutta turvallisemmalta. Kaivauduin peiton alle, puristin silmäni kiinni ja onnistuin vielä muutaman autuaan minuutin uinua, mutta aina uudestaan päivänvalo ja arkiset äänet toivat minut takaisin todellisuuteen.
Lopulta ahdistus puristi rinnassani niin paljon, että nousin ylös ja hapuilin punaista lompakkoani. Kaivoin esiin pienen, valkoisen palan mansikkaa. Puolitin sen puukolla, murskasin valkoiseksi jauheeksi ja nuuskaisin nenääni. Toisen valkoisen pillerin, X:n, nakkasin suuhuni.
Yksi, kaksi, kolme - laskin minuutteja, kunnes olo muuttui autuuaksi. Pystyin taas hengittämään. Mutta samat ajatukset jylläävät edelleen.
Mä haluaisin kyllä helpottaa tätä taakkaa, joka on vuosien varrella hartioilleni kerääntynyt. Mutta nykyään en enää jaksa puhua. "Mikä on vialla?" "Mitä on tapahtunut?" Ihmiset haluavat vain kuulla selkeitä syitä ja seuraamuksia, ongelmia, traumaattisia tapahtumia ja pelkoja. Olen kerrannut niitä samoja tarinoita kymmenille eri ihmisille niin monia kertoja, että ne eivät edes enää tunnu todelta.
Nykyään oikea ongelmani on tiukasti ympärilleni kietoutunut, jättimäinen tahattomien ajatuksieni ja tunteideni verkosto, jota en osaa hallita. Kaikki liittyy kaikkeen ja hermoston tavoin pienikin ärsyke luo ketjureaktion ja hetkessä olen vain toimintakyvytön, säälittävä, itkuinen ihmismassa. Miten pystyisin kertomaan muille ajatuksistani, kun niissä on jotain järkeä vain osana isoa kokonaisuutta, jota itsekin vain juuri ja juuri ymmärrän?
Viimeisetkin subut nenään. En edes tiedä, koska saan lisää, mutta en tässä olotilassa jaksa säästellä.
Taidan tykätä liikaa...
Taidan kiduttaa itseäni...
Taidan tehdä itsestäni pellen..
Elämä osaa joskus olla monimutkaista, varsinkin kun päätä sekoittaa joku toinen ihminen. Tunnen olevani jotenkin liian heikko vastustamaan kaikenlaisia ajatuksia. Pitäisi sulkea aivot off asentoon, kun vain tietäis miten, onko se mahdollista edes?
"Sä oot likanen narkkari! Yhteiskunnan pohjasakkaa!!
Kaikki päättyi siihen että nainen ampui itsensä, isä piti lupauksensa olla ryyppäämättä. Ja piti lupauksensa murheistaan huolimatta.
Must toi elokuva oli kaikinpuolin niinkin koskettava, et menin kylppäriin, tsiigasin itteeni peiliin.. aloin kyynelehtiä, ja lopulta hysteerisesti itkeä.. tunsin itteni saastaseksi, narkomaaniksi, pilleristinistiksi.. - epäonnistuneeksi elämässä..
Ei ollut enää turvaa johon paeta sitä rinnassa kourasevaa vihaa, ahdistusta, pettymystä, kaikkea sitä syyllisyyttä ja paskaa.
Mun sieluni murtui.. hajosin miljooniin sirpaleisiin.
Hetkenaikaa halusin huitasta lääkeöverit.. hetken millääntapaa rationaalisesti ajateltuani päädyin et se ois vihoviimeinen itseni häpäistys - Rikkoa lupauksensa päästä kuiville!
Kaikki se mitä oon tähänasti tehnyt sen eteen saavuttaakseni nykyisen tilanteeni.
Kaikki se tunteiden sekamelska.. kaikki se vaan vyöryi kuin miljoona volttia kouraisten sieluni jokaisen sopukan.
Lyyhistyin lattialle, halusin viiltää ranteeni auki.. millääntapaa rationaalisesti ajateltuani, päädyin et se on liian julma tapa lähteä, jättää helvetinmoinen sotku ympärille.
Halusin ampua itseni.. ei mulla ole asetta.
Sit rauhotuin tyyneyden tilaan.. Kaikki tuntui yhtäkkiä kirkastuvan ja selkenevän.. Kuin raju ukkosmyrsky olisi pyyhkäissyt mun yli.. Tuli tyyni ja aurinkokin paistoi.. Väänsin peilille naamaani ja aloin hullunlailla nauraa. Se oli todella pelottavaa.. helvetin vapauttavaa.
Tajusin.. Päihteet on tähänasti ollut mun haaveiden ja unelmien tiellä.. ne nujertaa ja tappaa tahdonvoiman.
Ymmärsin.. et nyt mulla on vapaus alkaa toteuttaa niitä haaveita joita oon aina halunnut.. Paistatella mieltäni unelmilla.
Tunsin suurta rakkautta ja lämpöä.. hauraan itseni takaa.. kaiken egojeni takaa näin sen itseni joka olin joskus.. jota päihteillä ja lääkeillä itsessäni oon tukahduttanut.
Tuntui et oon ennemmin valmis tappamaan itseni, kuin sortumaan takaisin siihen lääke&päihde-helvettiin.
Tunsin et oon tosissani saavuttanut ihan mielettömästi, pyristeltyäni irti kaikesta paskasta niin fukin monta vuotta.
Ei se ollut elämää.. vaikka kuvittelin eläväni enemmän kuin elämä kykeni antamaan.
Mulla oli haaveit ja unelmii, mut niin sakean päihteidensekaisen sumun takana, et se tuntui toisinaan jopa niinkin lohduttomalta, et ois tehny mieli vaan luovuttaa.
Oon helvetin ylpeä itsestäni. Mä oon päässyt kuiville.. pahimmista paskoista. Liian paljon pahaa nähnyt ja kokenut tähänastisessa elämässäni.
Mulla on hyvät välit vanhempiin, sukulaisiin, veljeksiin. Mulla on kaks rakastavaa kissaa, ja muutamia erittäin rakkaita ystäviä.
Ne on mun voimavara.
Kykenin jotenkin pitkästä aikaa näkemään itseni muiden silmin.. Tuntui saatanan pahalta.. Samalla todella hyvältä.
Mä tein sen mihin oon jo vuosia pyrkinyt. Mul on liian paljon menetettävää jos sortuisin.
Ei mua edes enää kiinnosta oikeestaan mikään päihde enää, et se ois minkään arvoista. Mul on elämäs kaikki aivan saatanan hyvin, ja vihdoin kykenin iloitsemaan siitä. Tunsin hetken onnellisuuden.. hetkittäin halusin ampua itseni siihen kylppärin lattialle, antaa valua elämäni viemäristä hukkaan.
Mut mitä varten mä sit oisin haaskannut puolet elämästäni tavoitellakseni just sitä.. just tätä.. ja sit oisin muka valmis luovuttamaan.. en helvetissä!
Sain älyttömästi voimaa noista tunnetiloista mitä virtas päässä yli äyräiden..
Koko kroppani tärisi ja purgasin kaikkee patoutunutta pahaa.
Oivalsin.
Moniko täällä puhuu haaveistaan ja unelmistaan..?
en minäkään.. puhun vain siitä et niitä on.. täytyy olla. et on jotain mitä elämässään tavoitella. jotain minkä vuoksi elää. Jotain täysin muista riippumatonta mikä tekee mut onnelliseksi. . Ne itkäkööt kun on sen aika. Vielä olen hyvin haavoittuva ja hauras. Mutta valmis toteuttamaan elämääni mun. En piruvie annan enää pirun viedä, riistää mun elämänhalua.
Haluan tuntea.. haluan päästä elämässä eteenpäin. Haluan olla jotain. Haluan olla vaan onnellinen.
Mut yhä.. lääkeriippuvuus pitää otteessaan.. ei se päihteiden ja huumeidenkaan himo tyystin ole mihinkään lähtenyt.
Mut itselleni oon luvannut, etten enää vaan sorru samoihin mogiin.. siihen paskaan laifstailiin jota elin.
Näin ympärilläni vaan onnettomia, elämässään hukassa olevia ihmisiä.. Se ei paljoa antanut lohtua, päinvastoin, kuvittelin et elämä on sellaista.
Mussa on tahto parempaan.. Kohti parempaa. Ja sen mä aijon myös toteuttaa.
Emmä turhaa ole kärvistellyt ja kärsinyt.. elänyt onnetonta elämää ja nähnyt ympärilläni kurjuutta ja ankeutta.. Ystävii flipanneina ja nistahtaneita.. So fukin sad.. Mut mul on vihdoin oma elämä käsissä, ohjaksissa, sille suunta.
Koitan olla enää vertaamatta itseeni muihin.
Joskus kelasin et muut on jotenkin onnellisempia ja tyytyväisempiä elämään.. tai jotenkin tuntui et katson vaan elämääni ohilipuvaa.
Mulla on, ja ollut paljon ihmisiä ympärillä tukemassa, auttamassa mua pois siitä fukin suosta.. Mussa vaan ei ole ollut tarpeeks tahdonvoimaa laittaa pistettä sille kärsimykselle.. En ole ollut valmis kohtaamaan niitä vaikeita tunteita, joita alinomaa tukahdutin turruttaviin, päätä sekoittaviin.
Rakastan elämää.
Ehkä kaikella on tarkotus.. ja paras opetus elämässä on ollut läpikäydä itseni saastasena nistinä.
Se polku on kuljettu loppuun, oon ammentanu sen jo tyhjiin.. ja mitäpä sitä enää itseäni toistamaan.
olin eilen pajauttelemassa hyvän kaverini kanssa, tarjosin itse hänelle poltot. kuitenkin kun kävin kusella illalla niin huomasin että kusireissun aikana kaveri oli koskenut bägiini, en ole varma ottiko hän sieltä mitään, mutta hänen käsissään pussi ainakin oli käynyt. En sanonut mitään silloin kun olin niin korkealla, mutta kävin aika hiljaiseksi. Mitä nyt wat do? Sanoako hälle asiasta vai antaa olla ja jättää hänelle tarjoaminen pois tulevaisuudessa? oli melko bad vibrations
Täh? Ehkä se oli vaan kattonut tarkemmin minkä näköistä ja hajuista ja tuntuista setti on, ajankuluksi? Oon itsekin tehnyt niin kun kaveri ollut käymässä kusella, toivottavasti kukaan ei oo jäänyt kelaamaan et mitä mulla on ollut mielessä
SahkoinenVelho wrote:Täh? Ehkä se oli vaan kattonut tarkemmin minkä näköistä ja hajuista ja tuntuista setti on, ajankuluksi? Oon itsekin tehnyt niin kun kaveri ollut käymässä kusella, toivottavasti kukaan ei oo jäänyt kelaamaan et mitä mulla on ollut mielessä
Joo älä.. Aika perus jutulta toi lordshiva kuulostaa ja kannattaa sun varmaan kaveriltas kysyä jos noin kovasti jäi vaivaamaan.
SahkoinenVelho wrote:Täh? Ehkä se oli vaan kattonut tarkemmin minkä näköistä ja hajuista ja tuntuista setti on, ajankuluksi? Oon itsekin tehnyt niin kun kaveri ollut käymässä kusella, toivottavasti kukaan ei oo jäänyt kelaamaan et mitä mulla on ollut mielessä
Joo älä.. Aika perus jutulta toi lordshiva kuulostaa ja kannattaa sun varmaan kaveriltas kysyä jos noin kovasti jäi vaivaamaan.
Juh eipä tuossa mittään, mörköpaukuissa vain aloin kuumottelemaan
SahkoinenVelho wrote:Täh? Ehkä se oli vaan kattonut tarkemmin minkä näköistä ja hajuista ja tuntuista setti on, ajankuluksi? Oon itsekin tehnyt niin kun kaveri ollut käymässä kusella, toivottavasti kukaan ei oo jäänyt kelaamaan et mitä mulla on ollut mielessä
Joo älä.. Aika perus jutulta toi lordshiva kuulostaa ja kannattaa sun varmaan kaveriltas kysyä jos noin kovasti jäi vaivaamaan.
Juh eipä tuossa mittään, mörköpaukuissa vain aloin kuumottelemaan
Juu mut kantsii varmaa kysyy kaverilta ainakin jos tulee vastaavia tilanteita ettei jää mörkö kummittelemaan
oon toivottoman ihastunut työkaveriin.. tyttö on 22, pari vuotta minua vanhempi ja jumalaisen kuuma kissa. Älykäs, viettelevä. Joka päivä mun tekis mieli antaa sille pusu ja sanoa että se on ihanin ihminen jonka olen koskaan tavannut.. MUT VITTU. Mähän oon jo naimisissa. Saatana.
edittiä. nyt yritin jutella sen kans feisbuukis. vittu ei pitäis ku on humalass. ei tuu mitään, kysyi vaan että oonko kunnossa... vittu
Last edited by Azee on Thu 19 Jul 2012, 17:27, edited 1 time in total.
No More Games. No More Bombs. No More Walking. No More Fun. No More Swimming. Boring. I am always bitchy. No Fun – for anybody. You are getting Greedy. Relax – This won’t hurt.
Arminius wrote:oon toivottoman ihastunut työkaveriin.. tyttö on 22, pari vuotta minua vanhempi ja jumalaisen kuuma kissa. Älykäs, viettelevä. Joka päivä mun tekis mieli antaa sille pusu ja sanoa että se on ihanin ihminen jonka olen koskaan tavannut.. MUT VITTU. Mähän oon jo naimisissa. Saatana.
edittiä. nyt yritin jutella sen kans feisbuukis. vittu ei pitäis ku on humalass. ei tuu mitään, kysyi vaan että oonko kunnossa... vittu
ketään ei taida kiinnostaa, mut mun sydäm on rikki...
Vaikka normaalisti tuntuu että oon täysin väärällä planeetalla (... ja ku sanon väärällä planeetalla
niin meinaan ihan oikeasti väärällä planeetalla ), niin tunsin kuitenkin vähän aikaa sitten olevani
KOTONA ku olin ripustanut parvekkeella olevat pyykkinarut ihan täyteen lakanoita ja ilta-aurinko paisto
niiden välistä siihen huoneeseen joka on jotai olkkarin ja keittiön väliltä. ☼
Hitsi se on siistiä kun välillä vaan tulee tosi hienoja tuntemuksia ihan pienistä ja päivittäisistäkin asioista.
KAUNISuusiMAAILMA wrote:Vaikka normaalisti tuntuu että oon täysin väärällä planeetalla (... ja ku sanon väärällä planeetalla
niin meinaan ihan oikeasti väärällä planeetalla ), niin tunsin kuitenkin vähän aikaa sitten olevani
KOTONA ku olin ripustanut parvekkeella olevat pyykkinarut ihan täyteen lakanoita ja ilta-aurinko paisto
niiden välistä siihen huoneeseen joka on jotai olkkarin ja keittiön väliltä. ☼
Hitsi se on siistiä kun välillä vaan tulee tosi hienoja tuntemuksia ihan pienistä ja päivittäisistäkin asioista.
Toi viesti minkä laitoin oli humalaisen puhetta. Totta kylläkin, mut turhaa avautumista.
Miksi alunperin menin naimisiin? Halusin varmuuden siitä etten jää yksin. Olin masentunut ja törmäsin empaattiseen ihmiseen joka rakastaa mua. Pelkäsin että päästämällä irti mahdollisuudesta, en ikinä löytäisi ketään. Rakastan vaimoani yhä, mutta emme sovi yhteen, riitelemme alituiseen (viime kerralla hän mursi sormeni heittämällä puutaulun kohti mun kättä) eikä elämäni tunnu onnelliselta.
Tyttö johon olen ihastunut osoittaa mua kohtaan kiinnostusta, jota vaimoni ei osoita. Osittain tuntuu että hän flirttailee kanssani, toisaalta olen epävarma onko se todellista vai vain omaa kuvitelmaa. Mut tuntuu et koska olen nykyisin suht lihava, niin tyttö saattaa todellakin vain leikkiä kanssani saadakseen mut hajoamaan paloiksi ja jättää mut keräilemään taas itseäni kasaan.
tl;dr läski masentunut paska uskoo itsestään liikoja
No More Games. No More Bombs. No More Walking. No More Fun. No More Swimming. Boring. I am always bitchy. No Fun – for anybody. You are getting Greedy. Relax – This won’t hurt.
Tähän naimisissa olemiseen...
Itse myöskin naimisissa(avioero vireillä). JOtenkin se tuntui silloin oikealta...mutta se taitaa pitää paikkaansa että kun menee naimisiin, ni kaikki menee vituiks. Puoli vuotta häiden jälkeen itselle tuli järkyttävä ahdistus kaikesta, siis avioliitosta,talosta, koko elämästä.
Multakin kaikki kysyy että miksi menin naimisiin, kun kerran heti ollaan eroamassa. Ehdittiin siis olla n.vuosi naimisissa ennen kun sitten eroa alettiin tekemään..lähes 11 vuoden parisuhde siis meni vituiksi kun meni naimisiin. Joo että näin. Älkää ihmiset menkö naimisiin siis...
hyvin sekava teksti, mutta olkoon.
Ja nykyään tulee mietiskeltyä noita ns.ystäviä...Oon eron jälkeen(ja myös ennen sitä) ollu todella masentunut. Kaikkeen negatiivinen asenne, ainaista valitusta.
Ja mitä ystävät tekee...lähtee pois. "en jaksa kuunnella tollasta". Olen muutamalle sanonutkin että on se kiva kun silloin kun ystävää eniten kaipaa, niin ne lähtee menee... Olen menettänyt lähes kaikki ystäväni tässä puolen vuoden aikana. En sitten tiedä jotuuko se siitä negatiivisesta asenteesta, vai siitä että päihteet on tullut joka päiväiseksi tavaksi. Osa hyvistä ystävistä kun ei hyväksynyt edes pilven polttelua. Mutta tämä on mun tapa, mun elämä, oikeat ystävät hyväksyisi mut sellaisena kun olen.
Siksi päätinkin, että nyt riittää saatana, ja päätin, että vaihdan kaupunkia. Toivottavasti elämä alkaisi edes jotenkin pienesti hymyilemään sen myötä.
En tiiä mikä ihme avautuminen tää nyt oli, mutta tekipä vaan mieli kirjottaa..
"Sä oot likanen narkkari! Yhteiskunnan pohjasakkaa!!
Mul oli rakkaustarina chemien kaa..
Luojankiitos en mennyt naimisiin sen hömpän kaa.. haluun olla vapaa.
Kasvettiin vaan erilleen.
Nyt oon tajunnu et mikä mieletön mahdollisuus syventää tota suhdetta entisestään.
Turhautuminen. Kipinä.
Tai ehkä vaan tajusin et vaan luopumal jostain, voin vastaanottaa uusii tuulii.. rakkaustarinoit elämääni.
Elämä näet on ihan saatanan hienoo.
Vaik onkin kaukana glitterist ja blingblingist..
mut otan rohkeena haasteen vastaan, ja otan erää pingist sen kaa.
Kyl tää yks elämä kriisit kestää.. se vaan jäynää jos kriisit kroonistuu akuutiks paiseeks.
Kovasti pisti eilisen tapahtumat mietityttämään, että onko asia todellakin niin, että minä jotenkin olemassaolollani tuhoan ystävyyssuhteet ympäriltäni. Näin mun annetaan ainakin ymmärtää. Jos yhteydenpitoa ei ole, se on vain ja ainoastaan mun vika...
Jos mun seurasta ei saa mitään mukavaa irti, niinku asia mulle ilmastiin, se on vain ja ainoastaan mun vika.
Jos haluan pitää yhteyttä tämän ihmisien tyttöystävän kanssa, jonka kanssa ei ole mitään kränää ollut, niin siitäkin suututaan...
Kaikki tää saa miettii että olenko mä oikeasti niin paha ihminen, että levitän pelkkää negatiivista energiaa ympärilleni.
Oonko mä aina se pahan alku ja juuri.
Enkö ole ystävien arvoinen ihminen.
Täyttä pohjasakkaa, kasa paskaa.
"Sä oot likanen narkkari! Yhteiskunnan pohjasakkaa!!
Ooksä Kansku koskaan pysähtynyt pohtimaan mitä on ystävä..?
tai ketä on sun ystäviä?
Mä itse olen vuosien varrella joutunut toteamaan, että osasta ystäviä on tullut vain frendejä, osaa en halua enää edes tuntea.
Osan näistä 'ystävistä' olen tuntenut monia monia vuosia.
Koen etten itse ole syypää ystävyyssuhteen kariutumiseen. Jos toinen tekee kusisia juttuja, tai menee liian pitkälle jossain, jota en voi antaa anteeksi, enää.
Tai jos toinen kasvaa niin täysin eri ihmiseksi, johon alkujaan tutustuin, en voi roikkua enää ajatuksessa ystävyydestä.
Joku joskus tokaisi että rakkaus, se voi kariutua hetkessä, mutta ystävyys vain ajanmyötä syvenee, eikä hajoa.
Olen nyt ehkä toista mieltä.. ehkä juuri päinvastaista mieltä.
Vaikka yleisesti ehkä ajatellaan, että ystävyys on jotain pysyvää..
Joutunut karuimman kautta toteamaan ettei se vain niin ole.
Jo se, että ystävyyssuhteita on pidettävä yllä.. ennenkuin se vakiintuu todellakin ystävyydeksi, jolloin koen ettei mikään etäisyys, kolmenkymmenenkään vuoden yhteydettömyys, riitä kariuttamaan tuota ystävyyttä.
Sitä on todellinen ystävyys.
Omasta mielestäni.
Ystävät on sitä, joille voin luottaa vaikka koko maallisen omaisuuteni.
Ystävät on ajatus siitä, että elämässä on jotain pysyvää.
Ystävät on sitä ketä sua muistaa silloinkun kukaan maailmassa ei sua enää muista.
Jokaisen ystävän kanssa tulee eriytymisvaihe.. Saatetaan olla vuosia pitämättä yhteyttä.. tietäen kumminkin sen ystävän aina olevan siellä jossain.
Monia ystäviä on kariutunut elämänvarrella.
Eivät he ole olleet ystävyyden arvoisia. tai ei se ole ollut alkujaankaan ystävyyttä.
Varsinkaan jos ystävyys on doupissa tai rahassa.. kaksi pahinta sudenkuoppaa pilata ystävyys.
Ystävyyteen myös kuuluu, että joskus ollaan riidoissa. Se tuo esiin asioita, joita toisessa ihmisessä ei tiennyt olevankaan. Se tuo esiin asioita mitä on vuosien varrella kertynyt hampaankoloon.
Eräs rakkaista ystävistäni totesi, jos jää jotain hampaankoloon, pitää älähtää siitä, eikä jättää jäytämään ystävyyttä.
Kavereita.. Niitä mulla on elämässäni ollut.. ehkä liikaakin.
Siinä se ystävyys juuri punnitaankin.
Ketä ihmisistä kaikkien vaiheiden, vaikeiden, rappiollisten, koettelemustenkin jälkeen ovat vielä tukena.. he ovat ystäviä.
Mulla ei ole monia ystäviä.. Moni kaveruuskin usein kuihtuu.. Mä olen huono ylläpitään ihmissuhteita.
Siks on ystäviä.
Frendi joka jokuaikaa sitten täytti 30, sanoi, että vielä siinäkin iässä sitä on joutunut puntaroimaan ketä on niitä oikeita ystäviä.
Nyt ymmärrän.
Itse olin kuvitellut että ystävyyssuhteet alkaisivat jo vakiintua mitä lähemmäs kolmikybästä sitä takoo.
Ei se vaan niin oo.
Ihmiset muuttuu.. päihteet muuttaa.. Osa flippaa, osa jotain muuta.. Koskaan ei tiedä.
Ennenkuin pahimmat elämänkriisit on itse kullakin läpikäyty.. ja siinävaiheessa vasta alkaa se todellinen ystävyyslaskenta.
Jos pettää toisen luottamuksen.. Jää se vähintäänkin ikuiseksi arveksi.
Olen itse oikeastaan vain sellainen, millaiseksi minä ja muut minut kuvittelevat.
Pohjimmiltaan en ole kukaan, mutta silti olen se kuka haluan olla.
Tajusin näkeväni jokaisessa ihmisessä loppujen lopuksi itseni, hekin ovat samanlaisia.
Koska jokainen ihminen on pohjimmiltaan ihminen.
Positiivisuus levittää positiivisuutta ja negatiivisuus negatiivisuutta.
Niin kauan kun olen kaikkia kohtaan positiivinen ja empaattinen, maailma on positiivinen paikka.
Jos olen negatiivinen, niin on koko maailma minua kohtaan negatiivinen paikka.
Jokainen luo itse todellisuutensa.
Taajuuden noustessa huippuun, kaikki mitä aistin, tiivistyi voimakkaan kuohuvasti yhdeksi pisteeksi, joka räjähti auki uskomattomaksi mandalamaiseksi kukaksi.
Mitään muuta ei enää ollut. Vain kaikkeus kauneimmillaan kukassa.
Smokeweed wrote:
Jokainen luo itse todellisuutensa.
Hyvin sanottu ja osuupi vielä oikeaan.
Toisaalta toi ei sinänsä päde kaikkiin, jos joku ajattelee maailman olevan materialistinen ja vääjäämätön eli sellainen tosiasia, mihin ei voi itse vaikuttaa. Asennoituminen maailmaan on taas sitten oma lukunsa. Vaikka kuinka synkältä näyttäisi, ainakin voi aina yrittää asennoitua myönteisesti.
Itse olen myös idealisti mietteiltäni ja aatteiltani. Näen maailman sellaisena, kuin sen itse kuvittelen olevan ja luulenpa, ettei kukaan muu näe sitä juuri samanlaisena kuin minä. Maailma, minun maailmani on kenties täysin eri juttu kuin esimerkiksi sinun maailmasi. Jokainen luo itse todellisuutensa, näin minäkin uskon, mutta miten sen voi todistaa? Toisaalta..pitääkö sitä edes todistaa ja mitä väliä ns. "oikealla todellisuudella" on, jos itse voi päättää tavan, miten sitä tarkastelee?
...
Miksi suurinosa narkomaaneista peittelee käyttöään jollain täysin älyttömällä aatteella? Eikö niitä huumeita voi ihan rehisti käyttää sen takia kun ne tuntuu hyvältä? siihen ei takkutukkaa tai typeriä aatteita tartte että vetää ihtesä paskaks huumeilla, täällä savossa rehisti veetään HUUMEITA, eikä sieviestellä, tiedossa on että loppun asti jatketaan eikä selitellä millän typerällä valaistumisella narkkaamista, narkkaamista kuitenkiin tahts it!
RcKokki wrote:Miksi suurinosa narkomaaneista peittelee käyttöään jollain täysin älyttömällä aatteella? Eikö niitä huumeita voi ihan rehisti käyttää sen takia kun ne tuntuu hyvältä? siihen ei takkutukkaa tai typeriä aatteita tartte että vetää ihtesä paskaks huumeilla, täällä savossa rehisti veetään HUUMEITA, eikä sieviestellä, tiedossa on että loppun asti jatketaan eikä selitellä millän typerällä valaistumisella narkkaamista, narkkaamista kuitenkiin tahts it!
No en henkilökohtaisesti tunne täältä tampereenkaan seudulta ketään aatteellista ituhippiä, et just saying..
Huumeita käytetään ihan rehdisti, mutta ei sekään tarkoita sitä, että välttämättä vedettäisiin itteemme paskaksi, ainakaan kaikki ei tee niin. Itse pyrin käyttämään edes jonkunlaisella maalaisjärjellä eri substansseja, ettei aiheutuisi tästä harrastuksesta mitään sen suurempia haittoja nykyisessä saatika tulevassa elämässä.
Niin ehkä käy nytkin - en ainakaan tiedä yhtään mitä alan tehdä nyt eri lailla, muuta kuin ehkä viettää muutaman ylimääräsen minuutin/päivä kylppärissä ja vähentämällä kotona lusimista.
oli melko bad vibrations
