Hannu Hyvönen: Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä?
http://www.elonmerkki.net/fi/sami1
http://video.elonmerkki.net/Viimeinenjoikumarrask07.mp4
Arvostelu Voima lehdestä 4/2008:
Suomessa metsäkeskustelu on yhä tabu. Tabu on myös saamelaiselta alkuperäiskansalta riistetyt oikeudet ikimuistoisten elinympäristöjensä metsien käyttöön. Viime vuonna valmistunut Hannu Hyvösen Inarin Nellimin hakkuita ja niitä koskevia metsäkiistoja käsittelevä dokumentti ei ole kelvannut Suomessa televisiokanaville. Ulkomaiden festivaaleja se kiertää sitäkin ahkerammin.
Hyvönen asettelee kameran eteen metsäkiistan osapuolet Metsähallituksen virkailijoista metsureihin, poroisäntiin ja luonnonsuojelijoihin. Hyvönen ei peittele omaa osallisuuttaan samalla barrikadilla porotaloutta harjoittavan alkuperäiskansan ja ikimetsien luontoarvoja puolustavien luonnonsuojelijoiden rintamassa. Asetelman vinouden keskellä jyrkkä puolueettomuus olisikin vähemmän informatiivista ja jopa vähemmän objektiivista.
Ylä-Lapissa palkkansa vahvasti koneistetusta metsätaloudesta saa vain pieni osa verrattuna niihin, joiden leipä lohkeaa porotaloudesta tai matkailusta. Kiistahakkuut kohdistuvat juuri niihin metsiin, jotka ovat erityisen tärkeitä sekä porojen talvilaiduntamisen että matkailun suhteen tärkeiden luonto- ja maisema-arvojen kannalta.
Vuosikausia näitä järeitä luonnonmetsiä on hakattu esimerkiksi rautateille ratapölkyiksi ja kaadettu surullisen kuuluisan Kemijärven sellutehtaan Moolokin kitaan. Kun paikalliset poroisännät tekivät YK:lle kantelun siitä kuinka Suomen valtio ja metsäyhtiöt tuhoavat alkuperäiskansan luontaistalouden, Metsähallitus keskeytti hakkuut hetkeksi ja isot metsäyhtiöt keiltäytyivät ostamasta puuta alueelta.
Vuonna 2007 hakkuita jatkettiin kun paikallinen lämpöyhtiö suostui ostamaan kiista-alueiden puuta. Nyt arvometsien arvokasta materiaalia haaskataan polttokattiloissa. Vihaksi pistää tämä lyhyttähtäiminen tuhotalous ja sen valtiovallalta saama suojelus.
Hyvösen dokumentissa ei ole mitään vikaa. Se pamfletoi olosuhteisiin nähden maltillisesti ja tuo paljon uutta näkökulmaa suomalaiseen metsäkeskusteluun. Se pitäisi näyttää parhaaseen katseluaikaan televisiosta ja järjestää perään laaja asiantuntijakeskustelu siitä, kuinka Suomi hoitaisi asian oikeudenmukaisesti ja kestävällä tavalla. Jos mitään ei tehdä, menetetään niin ympäristö kuin työpaikatkin.