xeemelio wrote:Philip K. Dick - VALIS
suosittelen kovasti. Osittain tai ehkä jopa kokonaan todenmukainen kertomus Dickille sattuneista "yliluonnollisista" tapahtumista. Herran tuotannossa muitakin hyviä esim. "Flow my tears, the policeman said", "The divine invasion" ja "Martian time-slip".
Kuinka sattukaan, että viimeisin postaus tähän ketjuun on just se kirja mitä ite oon lukemassa tällä hetkellä.
Vaikka olen Blade Runnerit ja Scanner Darklyt leffoina kattonut niin jostain syystä herran kirjoihin en ollut päässyt vielä syventymään kertaakaan tätä ennen. En tiedä, kuinka poikkeuksellinen tää Valis on noin verrattuna Dickin muuhun tuotantoon, mutta se on mielenkiintoinen. En ole vielä älyttömän pitkällä, mutta sen verran voin sanoa, että kirjassa esitetty ajatus "maailmankaikkeudesta informaationa" oli mulle sinänsä aika kova kolaus, koska olin itse pyöritellyt päässäni ihan samanlaista konseptia. Nyt sit tietysti kiinnostaa mitä Dickillä on lopulta sanottavanaan tästä aiheesta.
Joku täällä mainitsi olevansa runouden kova ystävä?
T.S. Eliot - Collected Poems löytyy hyllystä, vieläpä tollanen divarista ostettu keltainen ja kaikinpuolin elämää nähnyt editio, joka lisää runoille hienon aistillisen elementin, kun voi haistella niitä vanhoja sivuja. Oma lempparini ei kuitenkaan ole se legendaarinen Waste Land vaan Hollow Men, jossa on mm. ikuisesti päähäni jäänyt säkeistö:
This is the way the world ends
This is the way the world ends
This is the way the world ends
Not with a bang, but a whimper
T.S. Eliot menee mulla jotenkin tähän 'ihanan vaikeeta'-runoilijoiden jaksoon, joidenka runot tuntuu äärimmäisen voimallisilta jopa silloin, kun ei oikein ymmärrä heti mistä siinä puhuttiin. Se kuitenkin antaa niille musta sellaista uudelleenlukuarvoa, koska musta runojen ei ole tarkoituskaan välttämättä aina aueta heti ensilukemalta. Eikä välttämättä edes toisella tai kolmannella. Pitää jäädä kutkutusta. Ja siinä Eliot onnistuu usein hyvin. On myös olemassa sellainen 'ärsyttävän vaikeeta' jotka ei tunnu miltään, eikä niitä siksi jaksa lähteä aukomaankaan.
Yksi uusi lempparini runouden saralla on kuitenkin
Dylan Thomas, (jonka etunimen mukaan kuulemma itse pyhä Bob Dylan on ottanut taiteilijanimensä dyndyndyndyy!) jolta on suomennettu ainakin sellainen kokoelma kuin
Rakkaus on viimeinen valo jota puhutaan. Tää on sit toinen jonka tekstit on täynnä voimaa. Nää tittelit on englanniks melkein kuin jotain post-rock albumien nimiä "Rage, rage against the dying of the light" tai "And Death Shall Have No Dominion" tai "Do not go gentle into that good night". Itse luin tuon suomennoksen ja olin kyllä siitäkin kovin vakuuttunut. Ehkä suomen kieli vähän tasapainotti tätä ylimalkaista eeppisyyttä, joka tuntuu huokuvan englannin kielestä.