toi tRip on just se tapa miten se toimii
Mä just mietin tässä, että mitä oikeasti psykedeelit on mulle tehneet. Ja sitä psykedeelistä kehitystä taas...
Mä taidan olla riippuvainen jossain määrin psykedeeleistä. Ainakin otan trippejä noin kolme viikossa, ehkä enemmänkin joskus ja harvemmin vähemmän. Helppoohan se on jatkuvasti oikeasti vain kiskoa deelejä ja olla vain vitun deeleissä ja ns kasvaa. Mutta, mitä vitun välii on niillä deelien kehityksellä jos ei niistä saa mitään käytäntöön?
En tiedä, ne on hauskoja vois sanoo?
Ja aina tuntuu jotain muuttuvan tripeillä. Mä tunnen, että oon löytänyt ihan älyttömästi potentiaalia itsestäni psykedeelien avulla. Mua ihmetyttää joka päivä, mitenkä 15 vee koulukiusatusta takapulpetin nörtistä, tulikin yllättävän, ei kauhean, mutta yllättävän rohkea teini, joka meni ja kokeili erilaisia juttuja. Päätyi kasvamaan vähän vanhemmaksi kuin 17 vee, ja juurikin "avaruuskapteeniksi" tai joksikin.... Tai no Lasseksi. Mä oon nykyään jopa kuullut itestäni tosi positiivista palautetta itsestäni, musta tuntuu jopa joskus, että ihmiset ovat kiinnostuneita jos mä avaan suuni! VAU.
Mitä konkreettisia asioita mun elämässä muuttunut psykedeelien kautta?
Viime aikoina, mun toimintakyky on parantunut, se on haasteellista saada itsensä TEKEMÄÄN asioita, varsinkin kun oman kämpän sisältä löytyy niin paljon kaikkea kivaa jolla voisi sumentaa sitä toimintakykyä. Hienointa kumminkin psykedeeleissä on mun toiminta kyvylle, se, että edes joskus, EDES JOSKUS olen selvinpäin (tänään taas tulee selvä päivä hip hip hurraa), ajattelin tässä kuhan vain vähän aikaa lepään, että tiskaan vähän puhdistan tätä kämppää ja teen tavoitteitani eteenpäin musiikin saralla. Näitä asioita ei aina osaa tehdä, tai en ainakaan minä. Joskus niissä on ollut tosi pitkiä taukoja.
Sitten mä olen huomannut, että mä yritän jopa lähestyä ihmisiä nykyään, työpaikalla mä juttelen ahkerasti ihmisten kanssa ja tunnen sitä läsnäoloa ja sosiaalista yhteisöllisyyttä huomattavasti enemmän. Se on kamalan ihana tunne, kuinka huomaa työkavereistaan joita on pitänyt aika pelleinä välillä, että kuinka he oikeasti ilostuttavat mun päivää, tuntuu HYVÄLTÄ, olla niiden kanssa. Kuinka niistä löytää niin uusia ihania puolia.
Yleinen ahdistus on vähentynyt, lähen nykyään spontaanisti kokeilemaan asioita, esim eilinen sushin syöminen jo itessään oli aika vitun päräyttävää, oikeasti ensimmäinen tunne, oli että HYI SAATANA oikeasti, silti koin sen ja otin senkin tunteen aivan täysillä elämään, ja nautin. Masennus joka mulla vaihtelee maanisesta depressiiviiseen jatkuvasti tuntuu paikalla pysyvältä, pikkaisen normaalia ilosemmalla. (no joo on mulla kemiatkin aika kohdilla
) Samalla tuntuu paljon maadoittuneemmalta välillä tämä elämä näinkin, kuin joskus aikoinaan, jos vertaan vaikka opiaattien, bentsojen ja dexmin kiskomis aikakausiin niin todellakin, sentään mä tunnen jotain...
Mä pidän myös mun kehostani enemmän huolta, mä löydän sen antaman ekstaasin, mä joogaan, syön terveellisesti ainakin välillä. Huomasin tossa yksi päivä, että nyt tässä keväällä, kun olen aloittanut psykedeelien käytön niin kävelen nykyään portaat aina ylös. Mä rakastan tän kehon puhtautta joka siinä nykyään vallitsee suurimmaksi osaksi, ja yritän oikeasti pitää sitä yllä. Mulla on esim nytkin salaattia jääkaapissa, jossa on papuja. FUCK YEAH.
Psykedeelit on kumminkin mulle haasteellisia. Ne laamaannuttaa usein sen päivän ajan jolloinka niitä otan. Mikä nyt ei olekkaan mikään ihme, jos ottaa 8 tuntia kestäviä avaruusmegaöveri matkoja... Tuntuu usein, että mä käytän jatkuvasti psykedeelejä vain tajutakseni, että kuinka vitun upee ihminen mun sisällä piilee, kuinka vitun paljon siellä oikeasti piileekään. Sitten, kun sitä tuo ulospäin niin kaikki ei todellakaan tapahdu päivässä minun kohdalla, se vaatii paljon aikaa. Sen tuominen tähän ympäristöön ja yhteiskuntaan on todella hankalaa johtuen minusta ja minun ympäristöstäni. Se on haaste mulle. Ehkä suurin haaste mikä mulla on ollut ikinä elämässä, oikeasti puhjeta kukkaan. (ja samalla polttaa kukkaa...
o: )
Mut sitten välillä tulee se tunne, ettei tästä tuu vittuakaan, sitten otetaan vähän maailman parannusta ja kovinta ego huumetta... Mutta seuraavana päivänä on uusi yritys ja matka jatkuu... Perillä nähdään tuleeks tästä mitään. Musta tuntuu kyllä, että joo.
mut eniwei harvoin ku pitää hauskaa, niin se tuntuu moninkertasesti kivemmalle IMO. 
