KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Asiaa Asiasta Asiallisesti.
mysticman
Karvakuono
Posts: 33
Joined: Fri 24 Aug 2007, 14:46

KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by mysticman »

Hyvää Aamua, Päivää, Iltaa tai Yötä.
Psychoactive vaultilla on ollut yllättävän vilkas historia tämän viiden vuoden taipaleensa aikana, aivan ensimmäisistä päivistä saakka kun legendaarinen KEMIKALION legioona kaatui. Aika on kulunut ja nyt näyttää siltä että vihdoinkin PV on saanut rauhan jonka puolesta se on taistellut ja samalla menettänyt niin paljon. Ilman foorumin yhteisöllisyyden ja sitkeyden ansiota emme olisi kirjoittelemassa tällä foorumilla, olisimme foorumeilla jossa trollit ja yli innokkaat valvojat sotkisivat ja sensuroisivat kaiken asiaan kuuluvan keskustelun.
Seuraavaksi vähän historiaa, mistä kaikki sai alkunsa:

KEMIKALIO
Varmasti kaikkien jo iäkkäämpien UG-henkisten 90-luvun lopun ja uuden ajan internet huumekulttuurin edellä käviöiden foorumi jonka ylläpitäjänä toimi INFEAR. Perustettiin joskus 1995 luvun jälkeen ja palveli monta vuotta intternetissä uuden huumekulttuurin nimeen, syntyi näkyvä viihdekäyttäjien yhteisö, joiden tarkoituksena oli kokea uusia ylihenkisiä kokemuksia ja irtautua arjen yksinkertaisuudesta. Foorumille kävi kuin monelle muullekkin sen ajan intternet sivulle, ylläpitäjän kiinnostus ideaan oli laantunut ja intternet sensuuri iski foorumin sydämmeen, joka johti legendaarisen foorumin katoamiseen intternetin aikaavaruuteen.
Vielä tänä päivänäkin aiheesta kiinnostunut intternetin aalloilla surffaileva käyttäjä voi löytää rippeitä KEMIKALION raunioista ja sen raakaaineista, legendat eivät jätä ketään kylmäksi vaan se jatkaa jonkun toisen siivillä seuraavaan paikkaan ja kasvattaa juurensa uudelleen maahan voittajana.
OSOITE OLI: http://hammer.prohosting.com/~infear/
JOKA OLI: UG-henkinen palsta vapaaseen keskusteluun päihteistä,
niiden vaikutuksista, kokemuksista, huumepolitiikasta,
päihdekulttuureista, jne.
Foorumi itsessään oli erittäin hyvin rakennettu ja se toimi pohjana tulevalle PV:lle, aika synnytti uuden aikakauden foorumin jonka silloisena luojana toimin minä MysticMan.

THE PSYCHOACTIVE VAULT
Joskus 2003-2004 Paikkeilla oli aika perustaa uusi foorumi kaatuneen KEMIKALION tilalle, odotusten jälkeen jonkun oli pakko luoda sen aikaisten A-klinikka ja P-linkki tyyppisten foorumien keskelle uusi ylväs UG-henkinen huumeaiheinen foorumi, joka oli päihteiden käyttäjien itsensä luoma yhteisö, jonka luojaksi oli noussut entinen KEMIKALION jäsen MYSTICMAN (Curandero). Samasta syystä kuin aikaisempi foorumi oli kaatunut, niin nyt oli hyökkäyksen kohteena PV. PVn tuhouduttua ja Ylläpitäjän epätoivon ja ajanpuutteen vuoksi oli aika luoda uutta ja niinkuin edellisellä kerralla nousi jäsenten keskuudesta uusi kylväjä joka kasasi saman vanhan kasvin kohti aurinkoa, auringon sulattamasta kevät lumesta.
OSOITE OLI: http://mysticman.proboards19.com/index.cgi
JA: http://www.proboards.com/index.html


PSYCHOACTIVE VAULT 2
Aika oli kulunut ja niin oli yhteisön hermot, aikaisemman PV foorumin perustamasta IRC-yhteisön riveistä nousi uusi rakentaja joka loi jatkuvuutta PV:lle. PVtä oli alusta asti kutsuttu yhteisön foorumiksi ja sehän se olikin, siinä ehkä yksi syy miksi PV on jatkanut matkaansa näihin hetkiin asti. Ylläpitäjänä oli vuorostaan MADCAP, joka loi toimivan yhteisön ja rakensi sitä kunnes oli aika siirtyä "paremmalle ja pysyvälle" foorumille. PV II tarina loppui lyhyesti syntymästään syksystä 2004 - loppuunsa alku talveen 2005.
OSOITE OLI: http://www.activeboard.com/forum.spark?forumID=35777


PSYCHOACTIVE VAULT 3
Ayrenum perusti PV II uudeksi kodiksi PV III joka aloitti toimintansa paremmalla foorumi-ohjelmallaan 2005 alussa, luoden uutta ja unohtumatonta foorumia. Foorumin väki koki PV 3 aikana lukuisia muutoksia, esimerkiksi rinnalle rakennettu "alkuperäinen PV" oli noussut uudestaan mullasta houkutellen yhteisöä jälleen uudelle foorumille. Yhteisö oli saanut kokea kovia vuosien ajan ja oli nyt valmis asettumaan edes hetkeksi paikoilleen ja niin tuli käymään, uuden alkuperäisen PVfoorumin luojan foorumi jäi unohduksiin ja hyvä ehkä niin, koska foorumi katosi puolenvuoden jälkeen intternetin aikaavaruuteen, kuten oli käyväksi PV 3:lle myös. PV3 oli heikon yhtiön servereille rakennettu yhteisö, jonka tuhannet asiakkaat jumittivat servereitä pitkiksi ajoiksi. Oli aika keksiä pysyvämpi ratkaisu ja kesällä 2006 PV III oli historiaa, oli aika taas siirtyä uudelle foorumille joka tuli tuosta hetkestä kestämään tähän päivään jolloin tämän kirjoitin.
OSOITE OLI: http://www.freeforumworld.com/forum/ind ... m=psyvault

MYSTICMAN PSYCHOACTIVE VAULT
Yritti aikoinaan nousta PV III rinnalle, mutta huonolla menestyksellä, toimi joskus keväällä 2005 ja talven 2005 aikana.
OSOITE OLI: http//www.pvfoorumi.freestarthost.com

PSYCHOACTIVE VAULT
Nyt oli aika taas luoda uusi foorumi, joka oln kestänyt ajan hampaat näihin päiviin asti vuodesta 2005 jolloin kyseinen foorumi perustettiin ylläpitäjän LASIPALLON säestämänä syyssateiden aikaan.
OSOITE: http://psyvault.tk/

Itse en ole ehtinyt tai jaksanut foorumeilla kirjoitella enää pitkään aikaan ja näin tämäkin saattaa jäädä vain muistelmaksi näille sivuille, toivon että pidätte hyvää tasoa yllä ja vaikka PV kaatuisi satoja kertoja sen jäsenet pysyvät aina ja ikuisesti mukana sen hengessä.

-----------------------------------------------------------------------------------
Jos täällä sattuu olemaan aivan alusta asti esim. ensimmäisestä PV:stä tai jopa KEMIKALIOSTA asti mukana olleita jäseniä, niin kirjotelkaa nyt ihmeessä terveiset... niin tai vaikka korjaukset/tarkennukset PVn historiaan.

Lämpimät terveisin kaikille.
Mystic Man
User avatar
Lymykonna
Kameleontti
Posts: 858
Joined: Mon 29 Jan 2007, 21:47
Location: Nilkkilä

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Lymykonna »

Loistavaa, tätä olenkin ajoittain miettinyt.
User avatar
Usoda
LD50
Posts: 2083
Joined: Mon 29 Jan 2007, 05:06

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Usoda »

archive.orgin waybackmachinen avulla voi noita vanhoja sivustoja varmaankin jonkin verran ainakin selailla vaikka olisivat jo netistä muuten poistettuja.
"Muutenki mulle tulee siitä mieleen vaa henkilö joka tapittaa himassa happonaamana animea, ihan jees laifstailllll.." - Frapathea
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by spasm »

He-hei, tämä oli hyvä thread! Propsit.
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
mysticman
Karvakuono
Posts: 33
Joined: Fri 24 Aug 2007, 14:46

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by mysticman »

Usoda wrote:archive.orgin waybackmachinen avulla voi noita vanhoja sivustoja varmaankin jonkin verran ainakin selailla vaikka olisivat jo netistä muuten poistettuja.
Kiitos Usoda.

Kävin katselemassa löytyisikö vanhoja foorumeita tuolta http://www.archive.org:sta ja löytyihän sieltä.
Vanha kunnon KEMIKALIO loppu ajoiltaan:
http://web.archive.org/web/200209271947 ... m/~infear/
korjaus tuohon historia epiciin, Kemikalio perustettiin ilmeisesti vuonna 2000 jouluna ja kaatui 2002 jouluna, kukoistus kaudellaan. Noita sivuja pääsee selailemaan ihan threadien sisälle asti.

Tässä olisi se alkuperäinen PV
Syntyi talvella 2003 ja kuoli talvella 2004
http://web.archive.org/web/200408112306 ... /index.cgi
Ulkoasu on ihan hyvä, mutta threadeja ei pääse lukemaan :-(

Tässä olis PV 2, tämän threadeja pääsee myös lukemaan. Talvella 2004 - Kevät 2005.
http://web.archive.org/web/200608121506 ... umID=35777

Nostalgiaa olkaa hyvä.
User avatar
Miasma
OD
Posts: 1486
Joined: Wed 28 Jun 2006, 23:53
Location: Kellari

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Miasma »

Kiitoksia! :D
"Jesus! Did I say that? Or just think it? Was I talking? Did they hear me?"
"Life is a joke and death is the punchline."
Ahab

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Ahab »

Kemikalio ja PV pyörii netissä myös rar paketteina että PV:tä pääsee lukemaan ainakin sitä kautta jos ei muuten. Oiskohan joku jopa pistänyt jotain linkkiä jossain toisessa topicissa.
User avatar
CharlieBigPpotato
Kameleontti
Posts: 692
Joined: Mon 20 Feb 2006, 11:53

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by CharlieBigPpotato »

Kemikalioon kirjoitin nickillä almost, en muista tuliko noihin aiempiin PV:hin kirjoiteltua.
If the falling tide can turn and then recover, all alone we must be part of one another
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Asidyyli »

Kemikalio oli ensimmäinen foorumi jolle koskaan mitään kirjoitin. Nostalginen, tosiaan. Kun muutenkin nyt puhuttu tuosta 90-luvun internet/huume -kulttuurista... silloin tosin vielä Frank Armoton -nimellä.
Ahab

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Ahab »

Asidyyli wrote:Kemikalio oli ensimmäinen foorumi jolle koskaan mitään kirjoitin. Nostalginen, tosiaan. Kun muutenkin nyt puhuttu tuosta 90-luvun internet/huume -kulttuurista... silloin tosin vielä Frank Armoton -nimellä.
calamari union rocks 8)
User avatar
RL
Psykonautti
Posts: 148
Joined: Wed 07 Feb 2007, 22:20

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by RL »

Heh, kiitos! Itse olen ollut mukana vain tässä vaultissa. Mielenkiintoista selailla noita vanhoja.
ommmm
User avatar
CharlieBigPpotato
Kameleontti
Posts: 692
Joined: Mon 20 Feb 2006, 11:53

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by CharlieBigPpotato »

Selailin vähän Kemikaliota, ja yllättävän moneen Kemikalioon kirjoittelijaan näköjään tutustunut myöhemmin elämässä ihan sattumalta, ainakin: avuton, ambientia, moo, impho, Sir Robin, AlCape, zero (R.I.P, ei siis sama kuin tämän foorumin samalla nickillä).
If the falling tide can turn and then recover, all alone we must be part of one another
Ahab

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Ahab »

Mikä on muuten mysticmanin näkemys apothecasta? Onhan sekin ug-henkinen ja varmaan syntynyt osaksi noiden aikaisempien vaulttien lyhyen elämänkaaren seurauksena.
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Asidyyli »

Ahab wrote:Mikä on muuten mysticmanin näkemys apothecasta? Onhan sekin ug-henkinen ja varmaan syntynyt osaksi noiden aikaisempien vaulttien lyhyen elämänkaaren seurauksena.
Vaikka tavallaan vaulttien formaattia muistuttaakin, niin kyllä apotheca on aivan eri sarjaa. Jo ihan tunnelmaltaan ja kävijöiltään.

Apotheca on myös selkeästi yhden henkilön oma itsetarkoituksellinen visio, proggis ja egonjatke (kjeh kjeh, ei siis millään pahalla :mrgreen: ) kun taas pvault on hankkeena ollut kenties yhteisöllisempi ja ennenkaikkea ainakin alkuperäiseltä funktioltaan uskonnollissväytteinen kultti tai kulttuuriantropologinen projekti, jonka tarkoituksena oli siis nimenomaan säilyttää Kemikalion perinne ja koota vanha käyttäjäkunta, toimien tavallaan eräänlaisena tribuuttina tälle muinaiselle palstalle, joka sekin omana itsenään ehkä aikoinaan oli yhden ihmisen yksityinen visio ja peniksenjatke.

Pvaultin ominaisuus on se että aika demokraattisesti on toimittu ja kaikilla on melko selkeä konsensus siitä mitä ja millaista linjaa ja henkeä halutaan ylläpitää.

Apotheca on siis kaanonin ulkopuolella ja toista kehityshaaraa. En mitenkään dissaa. Hyvä foorumi, mitä nyt vähän sekava ja... noh... apomainen :wink: :foil:

En ole kyllä siellä melkein vuoteen vieraillut. Onkohan muutoksia tapahtunut... pitää käydä tsekkaamassa joku päivä jos muistaisi salasanat. Yllättävän pitkään ollut sekin pystyssä. Ei vaan aika millään riitä useammalle foorumille kirjoittamiseen niin jostain on tingittävä ja sitten jäi tuo sinne kirjoittelu.
mysticman
Karvakuono
Posts: 33
Joined: Fri 24 Aug 2007, 14:46

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by mysticman »

Ahab wrote:Mikä on muuten mysticmanin näkemys apothecasta? Onhan sekin ug-henkinen ja varmaan syntynyt osaksi noiden aikaisempien vaulttien lyhyen elämänkaaren seurauksena.
Jaa, olin kokonaan unohtanut tuon apothecan, jonkin verran aikaa kun olen viimeksi kirjoitellut näille foorumeille. Niin tuo on joskus samoihin aikoihin pystytetty kuin tämäkin foorumi, näytti olevan jonkin verran entisiä PVn käyttäjiäkin.
Mitä nyt tuossa kävin vilkaisemassa, niin ulkoasu on todella siisti ja houkutteleva. Antaa sellaisen kuvan, että ylläpitäjä näkee vaivaa foorumin ylläpitoon.
Tummat sävyt kyllä herättävät salaperäisyydellään UG-fiiliksen. Keskustelu alueet vaikuttavat ensisilmäykseltä sekasortoisilta, keskustelu alueet houkuttelevat mielenkiintoisilla kuvauksillaan hiukan vanhempaa UG-porukkaa.
Suoraan sanottuna kaiketi fiksun näköinen foorumi, mutta turha siinä mielessä että se taistelee täysin samanlaisen foorumin kanssa ja täysin samoilla topiceilla.
Keski-ikä vaikuttaisi olevan yli 20, ehkä jopa yli 25

PV on helposti ymmärrettävä ja jollakin tavalla helpompi aloitteleville psykonauteille.

Täysin sama foorumi eri muodossa...

Pystyykö tätä foorumia modifioimaan?
esim. vähän synkemmät värit, logo ym... ?
User avatar
d.j.pratt
Karvakuono
Posts: 37
Joined: Thu 30 Nov 2006, 08:53

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by d.j.pratt »

Mä otin kemikaliosta päivään ennen kaatumista sen backupin, jota olen sitten jakanut ihmisille. Juuri tuona .rar pakettina
User avatar
Jeshu
OD
Posts: 1939
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Jeshu »

Ahab wrote:Mikä on muuten mysticmanin näkemys apothecasta? Onhan sekin ug-henkinen ja varmaan syntynyt osaksi noiden aikaisempien vaulttien lyhyen elämänkaaren seurauksena.
Hmm, ei varmaan liity apothecan syntyminen vaultteihin juuri mitenkään. Apolla (apothecan perustajalla, kirjoitellut plinkkiin ja puolitotuuteen joskus, nykyään ei enää plinkkiin, vaan omalleen) ei ole ollut tekemistä vaulttien kanssa, eikä hän näihin ole kirjoitellut. Ei siis mitään sellaista että kun nuo rohjot kaatuilee koko ajan niin perustetaan oma foorumi -tyylistä vaan ihan oma juttu.

edit: Ah, Asidyyli nähtävästi vastasikin jo aikaisemmin... Ja hei vaan Mystic Man!
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
mysticman
Karvakuono
Posts: 33
Joined: Fri 24 Aug 2007, 14:46

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by mysticman »

Taitaa olla vähän offari, mutta kun on pakko tervehtiä vanhoja tuttuja jotka ovat olleet alusta asti mukana.
jesuiitta wrote:Ja hei vaan Mystic Man!
No heipä hei pitkästä aikaa, sama veri liikkuu samoissa suonissa edelleen. :)

Niin ja Asidyylille rauhaa ja rakkautta, unohtamatta Recall, Mixa, MadCap, RiotStarter... ym...
Moni on varmasti vaihtanut niciä ja lista olisi loputon, mutta meitä on niin paljon ettei kaikkia voi kerta heitolla muistaa. Mut helvetin hyvä meininki on jatkunut hyvin näihin päiviin saakka. Rauhaa ja Rakkautta kaikille yhteisön jäsenille...

... tosta .rar paketeista, olisiko mahdollista saada se jostain jotenkin. esim. ftp tai eMule yms... ???
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Asidyyli »

Löytyykö tuota Pvault-ykköstä siis joltakulta jossain fiksussa muodossa. Siellä on muutama stoori joita ei ole itsellä näköjään koneella tallessa... archive.orgin kautta ei pääse niin pitkälle lukemaan

http://web.archive.org/web/200408112306 ... /index.cgi
tätä Kemikaliota seurannutta foorumia siis tarkoitan
User avatar
tropic
Apteekki
Posts: 339
Joined: Tue 20 Dec 2005, 23:44

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by tropic »

Tämä on asiallinen topic.

Tuli tässä mieleen, kun oli jotain puhetta apothecasta, niin näyttää nykypäivänä kyseinen foorumi olevan aika kuollut. Ei ole ainakaan itse apo pitkään aikaan kirjoittanut mitään foorumilleen.
Can it be all so simple?
User avatar
Usoda
LD50
Posts: 2083
Joined: Mon 29 Jan 2007, 05:06

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by Usoda »

Aika paljon tämä vaulttikin on muuttunut viime vuoden aikana näin sivusta seuranneena, noh.. meininki rennontunut. Asiallisuus ehkä laskenut jonkun verran mutta hienoa että yhteisö on näinkin pitkään kasassa pysynyt.
"Muutenki mulle tulee siitä mieleen vaa henkilö joka tapittaa himassa happonaamana animea, ihan jees laifstailllll.." - Frapathea
Resilar - Tehotippa | Fuck your shit! Fun things are fun!
Syksy
Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava
KarstaFari

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by KarstaFari »

täähän onki vitun cool hei :O harmivaan et melkeen mitkään topicit ei auennu mulle.. ois ollu vitun mielenkiintosta lukee noit vanhoi juttui.. :cry:
User avatar
CYKO
Kameleontti
Posts: 531
Joined: Thu 14 Jan 2010, 09:41

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by CYKO »

Tuli kirjoiteltua aikoinaan jonkun verran kemikalioon, aikalailla tasaisesti sen koko elossaoloajan. Nickini oli "groove binder".
naponen
OD
Posts: 1389
Joined: Tue 22 Jun 2010, 01:46

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by naponen »

Tosi kiva topic. Itse olen ollu vaulttipiireissä vasta 2010 kesästä lähtien (lueskellut jonkun aikaa ennen rekisteröitymistä kylläkin), tosi mielenkiintoista lueskella tämän sivuston historiaa ja kehitystä tähän pisteeseen saakka. :)
User avatar
W10
Kameleontti
Posts: 640
Joined: Wed 21 Sep 2005, 20:24
Location: Mirrorland

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by W10 »

Tunnen itseni vanhaksi... Joo muistan kemikaalion ja psyvaultin vaiheet.
"It rubs the lotion on its skin or else it gets the hose again."
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by tRip »

Nostin topicin..

Mielestäni vähintäänkin mielenkiintoinen matka tähän nykyiseen vaulttiin.

Itse aikoinaan reggauduin muinaiseen kolmos-vaulttiin.
IV-Vaultista muodostui itselleni se tHa Vault..
Kunnes palvelinta taas vaihdettiin, ja nyt taitaakin tämä Psychoactive Vault olla vihdoin vakiinnuttanut asemansa.
Ahab wrote:Kemikalio ja PV pyörii netissä myös rar paketteina että PV:tä pääsee lukemaan ainakin sitä kautta jos ei muuten. Oiskohan joku jopa pistänyt jotain linkkiä jossain toisessa topicissa.
Mulla on koneella ne jossain kyllä tallessa vielä.
Keep it unreal.

Vaultti.net - coming soon..
powergrower
Kameleontti
Posts: 583
Joined: Wed 21 Sep 2005, 17:47
Location: viewtopic.php

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by powergrower »

Kehottaisin pitämään erikoistarkkailevat silmälasit päässä kun noita wanhoja vaultteja lukee. Moni asia on muuttunut, moni päihde saannut uusia tutkimuksia jne...

En vähättele aikaisempien vaulttien tietosisältöä, mutta muistutan millä vauhdilla maailma muuttuu paraikaa...
Assumption is the mother of all fuckups.
sukhavati
Karvakuono
Posts: 20
Joined: Wed 08 Oct 2008, 17:19

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by sukhavati »

mysticman wrote: Kävin katselemassa löytyisikö vanhoja foorumeita tuolta http://www.archive.org:sta ja löytyihän sieltä.
Vanha kunnon KEMIKALIO loppu ajoiltaan:
http://web.archive.org/web/200209271947 ... m/~infear/
korjaus tuohon historia epiciin, Kemikalio perustettiin ilmeisesti vuonna 2000 jouluna ja kaatui 2002 jouluna, kukoistus kaudellaan. Noita sivuja pääsee selailemaan ihan threadien sisälle asti.

No huhhuh... lähti flashback päälle pelkästä Kemikalion logosta. Kaivoin esiin vanhan esittelyni:
Pyy
Member

Posts: 34
Registered: Sep 2000

17v. ja Tampereella nykyään puokkoilen. Myrkkyjä on tullut nauttittua jo aika pitkään... Arvokkain aine on ollu varmaan pilvi, dunno, päivänsineillä tuli kerran sekoitettua aivokemia opettavan reilusti, joka kokemuksena on tarkein. Eka DXM trippi oli avauttava kokemus, kuten eka trippi yleensä, vähän kun eka nainti.

En jaksa listata muita, mutta ne perinteiset internethörhön lailliset on tullut nykästyä

------------------

Can you hear them?

Toinen nikkini oli Puff The Magic Dragon. Näköjään TSH oli luennassa tuolloin:

http://web.archive.org/web/200210212055 ... 00018.html

Nyt se on luennassa toista kertaa.

Aika hauskaa matskua. Varsinkin se ketju jossa kyselin kuinka oopiumin saa eroteltua Tannoponista. Mahtoikohan kukaan onnistua siinä?
Buddhalainen keskustelufoorumi:
http://www.avoinsangha.fi
HommanNimi
Karvakuono
Posts: 36
Joined: Wed 26 Nov 2014, 11:13

Re: KEMIKALIOSTA PSYCHOACTIVE VAULTTIIN - PVn Historia

Post by HommanNimi »

mysticman wrote:
Usoda wrote:archive.orgin waybackmachinen avulla voi noita vanhoja sivustoja varmaankin jonkin verran ainakin selailla vaikka olisivat jo netistä muuten poistettuja.
Kiitos Usoda.

Kävin katselemassa löytyisikö vanhoja foorumeita tuolta http://www.archive.org:sta ja löytyihän sieltä.
Vanha kunnon KEMIKALIO loppu ajoiltaan:
http://web.archive.org/web/200209271947 ... m/~infear/
korjaus tuohon historia epiciin, Kemikalio perustettiin ilmeisesti vuonna 2000 jouluna ja kaatui 2002 jouluna, kukoistus kaudellaan. Noita sivuja pääsee selailemaan ihan threadien sisälle asti.

Tässä olisi se alkuperäinen PV
Syntyi talvella 2003 ja kuoli talvella 2004
http://web.archive.org/web/200408112306 ... /index.cgi
Ulkoasu on ihan hyvä, mutta threadeja ei pääse lukemaan :-(

Tässä olis PV 2, tämän threadeja pääsee myös lukemaan. Talvella 2004 - Kevät 2005.
http://web.archive.org/web/200608121506 ... umID=35777

Nostalgiaa olkaa hyvä.
YlösYlösYlös, Suomen douppihistoria on jees :up: Onko "orkkis" mestoilta ketään edes mukana? Hauskaa oikeasti lukea juttuja ajoilta jolloin on juuri ja juuri saattanut tietää sanan huume.