Lääkärini kertoi ekalla kertaa homman anatomian ihan juurta jaksaen, mutta koska pidättelin p*sk** kauhusta en aivan varma luvuista ole.
Koulutettu lääkäri saa antaa aina 60% pitoisuutta.
Toimenpide aloitetaan antamalla ensin happea ja pikkuhiljaa ilokaasun määrää nostetaan aina tuonne 60% asti.
Tuo 60% on todella kova annos, 30% vastaa 15mg morfiinia.
Homma tietysti puretaan päinvastaisessa järjestyksessä, eli pienennetään ilokaasun määrää ja lisätään happee...
Pidentää hammaslääkärissäoloaikaa nuin puolisen tuntia ja viimeisellä kerralla maksoi nuin 120€ muiden juttujen päälle.
Muistaakseni Kela ei korvannut tästä mitään, niistä tavispuudutuspiikeistä taisin saada muutaman €uron takaisin.
Homman subjektiiviseen puoleen.
Ekalla kertaa kokemus ei ollut ihan tältä planeetalta.
Nauratti todellakin aivan s**t*n*sti, niin älyttömästi että lääkärini joutui huomauttamaan toistuvasti hengittämään nenukin kautta.
Homman idea on siinä että jos hengittää ulos suun kautta niin lääkäri ja hoitaja alistuvat myös ilokaasulle ja homma menee kimppakivaks tai jotain....
Lopulta onnistuin ilmaisemaan itseäni tärinänaurulla ja päästiin sinne 60%:n.
Takahampaideni väliin laitettiin iso kumiplokki joten pystyin rentoutumaan aivan täydellisesti.
Ensimmäinen tuntuma kipuun tuli tavallisten puudutuspiikkien kautta, ne havaitsin siinä määrin että lopettivat tärinäkikatukseni tilapäisesti.
Tärisin siinä määrin (naurusta) että pari kertaa lääkäri keskeytti homman ja kysyi että onkohan kaikki ihan ookoo.
Ymmärsin kysymyksen ja näytyin ylöspäin (tai lienee vaakatasoon nyt kun tarkemmin mietin) käännettyä peukkua ja homma jatkui..
Jossain kohtaa tuli selkeä diassosiaatio yhdistettynä hallusinaatioihin.
Hallut oli sitä että näin auringonpimennyksen normaalin näkymän sijaan, eli kaikki vaan katos silmistä ja katselin mustaa valoa jota ympäröi kirkkaampi mutta vähempimerkityksellisempi korona.
Kokemuksen valossa koronan kullankeltainen valo oli intensiivisempi, mutta aistivaraisesti musta oli todellinen valon lähde joka armeliaasti antoi koronan lävitseen näkyä.
Eli musta pimennys itseasiassa valaisi koko näkymän, kuitenkin siten että se ei debromoinut muita valon lähteitä vaan asetti ne alapuolelleen jollain mystisellä algoritmillä.
Koronan osa oli jäädä verhomaiseksi, lähes valottomaksi ilmiöksi joka oikeastaan näkyi vain mustan valaisemana, ei omasta valostaan.
Emotionaalisesti tapahtui siirtymä edellisenä iltana lukemaani sotakirjaan joka kertoi jostain Euroopan kähinästä.
Tiesin kuitenkin olevani hampilääkärin tuolissa koska kairasivat ja se tuotti kipua..
Kipu oli aluksi objekti, pystyin hahmottamaan sen lähinnä näyttelyesineenä. Siis sellaisena jonka katselimen ei ole mieluisaa vaan aiheuttaa vastemielisen kokemuksen, kuten taulun tai veistoksen tihrustaminen joka esittää pahasti omien arvojen vastaista näkymää.
Eli kipu ei ollut suora subjektiivinen kokemus oman kehon kautta vaan tarkkailun tuloksena syntynyt ymmärrys siitä ja tässä kohtaa ymmärsin mihin koko homma perustuu.
Ilokaasu ei ymmärtääkseni vähennä kivun kokemista mutta rikkoo sen kokemisen rajan ennenkaikkea aikahorisontissa.
Tähän havaintoon kyllästyttyäni vaivuin takaisin kirjan tapahtumiin yhtenä hahmona (ei mainittu kirjassa) ja ulkopuoliset tapahtumat tippuivat tajuntaan näiden kahden rajapinnan hybridina.
Kun kairasivat nopeasti pyörivällä neulamaisella terällä, olin siinä taistelussa jossa saivat suoraa tulta päähänsä.
Taasen kun työstivät isoilla hitailla kairoilla, siirryin siihen kirjan kohtaan jossa tuli epäsuoraa raskasta tykistötulta kylään.
Riemu jota hommasta koin oli sitä luokkaa että jos lääkärini (kaunis nainen) olisi ottanut vaatteet pois päältä ja kammennut päälleni, olisin pyytänyt tätä olemaan häiritsemättä
Tätä kaikkea jatkui noin kymmenen vuotta, tosiasiallisesti korkeintaan kait pari tuntia.
Jossain vaiheessa ihan simppelisti kauhukseni tajusin että nyt ollaan homman siinä vaiheessa jossa happi alkaa syrjäyttämään ilokaasua.
Ensireaktio oli estää tämä veivaamalla hanoja äkkiä takaisin ja pääni alkoi pyörimään kuin tutkapallo.
No mut, suunniteltu juttu. Pullot ja lääkäri oli seinustalla parin metrin päässä joten ei auttanut kuin alistua kiltisti julmaan kohtaloon ja palata kylmään maailmaan puoli päätä turvoksissa......
Saldona olin aika p*sk*n* koko hommasta.........
En ilokaasun, vaan sen puolikkaan puuttuvan pään, henkilökohtaisen kivun joka ei suostunut enää vitriiniin menemään ja syömättömyyden johdosta jota oli takana vuorokauden verran.
Toisella kertaa päädyin aivan hirvittävässä rapulassa tärisemään penkkiin.
Ilokaasu oli tällä kertaa melko mitään sanomaton juttu, semmonen laimea orkku joita valitettavasti elämään aika-ajoin mahtuu mutta minkäs teet...
Sen sijaan operaation päätteeksi olin kuin uudesti syntynyt, eli pari tuskallista rapulapäivää katosi.
http://www.youtube.com/watch?v=bzZIjEt1rYI
Jos hommais livopania? 
