Ensimmäinen ekstaasikokemus

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
User avatar
gerhes
Psykonautti
Posts: 113
Joined: Fri 15 Oct 2010, 18:44

Ensimmäinen ekstaasikokemus

Post by gerhes » Mon 09 Sep 2013, 22:03

Aion kertoa nyt mun ensimmäisestä ekstaasikokeilusta.
Annos: 1x keltainen 1 up sieni (Sisältänee 2c-b:tä)
77kg 190cm
Olin jo pitkään suunnitellut ekstaasin kokeilemista, mutta aina se oli tyssännyt johonkin. Nyt olin kuitenkin saanut käsiin muutaman keltaisen mariosienen muotoisen pillerin.
Netistä luin jo etukäteen että sisältää MDMA:n lisäks 2c-b:tä, mutta päätin kokeilla kuitenkin.

Alotettiin kaveriporukalla juomaan alkohoolia kuuden maissa. Itse tissuttelin vain muutaman (3-4) oluen. Jotkut kavereista sanoivat että söisin pillerin vasta lähempnä keskiyötä, ja osa taas hoputti oikein olantakaa. Itekkin olin kärsimätön ja söin sen kahdeksan maissa illalla.

Löhösin säkkituolilla oikein löysästi, tissutellen kaljaa, jutellen ja odotellen vaikutusten alkamista.
½-1h jälkeen huomasin jo vaikutukset selvästi. Naama oli vääntynyt kunnon hymyyn, kännisten jutut naurattivat mutta tyydyin vain myhäilemään paikoillani.
Euforfinen kutina alkoi vallata jaloista ylöspäin, joka paikkaa kihelmöi. Liikuttelin jalkoja sivuille, ja se tuntu helvetin hyvältä.
Heiluttelin päätäni, ilveilin, vaihtelin asentoa kokoajan. Vaan siks että se tuntu niin törkeen hyvältä. Samalla olo oli hyvin hidas, ihan kuin pajarit olis polttanut. Liikuin kuin hidastetussa filmissä.
Aluksi olin pitkään hiljaa naureskellen, mutta kun avasin suun, alkoi kunnon puheryöppy. Juttelin kaikille mukavia, jaksoin kuunnella muiden juttuja ja nauraa niille.
Olo oli hyvin sosialinen, ja juttelu suju kuin rasvattu. Juttelin paljon muutaman puolitutun kanssa. Lähdin keskusteluun mukaan normaalia rohkeammin, mutta keskustelu ei missän tilanteessa mennyt perseilyn/kännisössöttämisen kaltaiseksi. Olo oli hyvin viisas ja itsevarma.

Kun nousin liikkeelle, olo oli hyvin hidas. Käveleminenkin tuntui itsessään nautinnollista. Tanssiminen olisi ollut täydellistä, mutta en kehdannut yksin jorata.
Menin käymään tupakille. Pepsodent hymy päällä, kaverit kysyivät että "eiks leuat ookki jumissa? haluutko purkkaa? se auttaa". Hampaat pysy sen hymyn myötä kokoajan kiinni, mutta ei ne puristanut. Olo oli niin hyvä ja yllättävä, ettei voinu muuta ku taivastella ja pudistella päätä. Välillä vaan katoin joidenkin juttelua ja nostelin kulmakarvoja, naksuttelin kielellä ja yritin viheltää. Kaikki tollaset pikku liikkeet ja asiat oli nii jees. Hoin vähän väliä että jonkun täytyy ostaa äkkiä loput essot multa, tykkään niin vitusti liikaa ja tää on liian hyvä ollakseen totta.

Pikkuhiljaa hallitsematon hymyily alko hellittää. Sitä kesti ehkä 1½h. Sen jälkeen lähinnä nautin olosta sohvalla. Heiluttelin raajoja, nyökkäilin musiikin tahtiin ja juttelin mukavia. Hyvä olo valui hitaasti pois, ja ennen puoltayötä olin jo lähes selvä. Pieni hiprakka siinä alla oli. Suun lievän kuivumisen myötä ja muutenkin tuli vaikutusten aikan juotua hyvin vähän. Kalja ei ollenkaan maistunut. Illalla en havainnu mitään laskuja, ja menin nukkumaan.

Aamulla heräsin hyväntuulisena. Pientä heikotusta oli. Ei osaa sanoa kuinka paljon johtui ekstaasista tai alkoholista.
Muutaman tunnin laiskottelun ja pitsan jälkeen lähdin kävelylle ulos. Raikas ulkoilma teki hyvää, ja olo oli täysin normaali.
Fiilingit oli tästä lähin fyysisesti hyvät, mutta illalla huomas että mehut oli loppu.

Itketti.
Kaikki itketti, kaikki vitun pikkuasiat.
Itkeskelin siinä muutaman tunnin, välillä en ees tienny minkä takia.

Kaiken kaikkiaan tosi hyvä fiilis jäi koko hommasta. Kaikki OK kunhan jaksaa pysyä siinä max. kerran-kahessakuukaudessa-linjalla. :love:

EDIT: Pahoittelut, ei tainnut mennä ihan tonne trippistoorifoorumiin asti!

User avatar
ferraari
Karvakuono
Posts: 41
Joined: Tue 30 Jun 2015, 16:39
Location: 08-area

Re: Ensimmäinen ekstaasikokemus

Post by ferraari » Thu 30 Jul 2015, 11:18

Hyvää luettavaa! Ja hemmetin hyvä juttu että käsittelet laskut noin ja pidät käytön kohtuudessa, nostan hattua :up:
LEGALIZE IT

User avatar
Ziliacus
Psykonautti
Posts: 96
Joined: Tue 10 Nov 2015, 19:42

Re: Ensimmäinen ekstaasikokemus

Post by Ziliacus » Sun 22 Nov 2015, 13:17

Ne pienet on ne paholaiset. Esim. sanottu Helvetin hyvä, vaikka just ja vaan
sieltä ei koskaan hyvää tuu; Ja hyvä että kelasit jälkeen mutta
huom. Ethän itkuusi jättänyt yhtäkään, sillä vain korjaamalla omakohtaisen vikasi se oman elämäsi paholainen
ei jää sua noituu. Tämä kysymyksen paikalle ja
Vastaukseen:Onhan ok hyvä.
Miks sen asian pitäs siihen jäädä.
Kaikki kolahti päähän, henkeen ja järkeen mikä ei kuulu viemäriin.
Koht ett´ ihmettele miks vasta teidän hautoihin on kustu.
On se niin paljon parempi tehdä pahaa paikassa jossa ei koskaan ole ollutkaan eläviä.