Bromo-dragonfly, ensimmäinen trippini

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
kesaa
Tuppisuu
Posts: 3
Joined: Sun 17 Jun 2012, 23:15

Bromo-dragonfly, ensimmäinen trippini

Post by kesaa » Tue 19 Feb 2013, 04:51

Olin deeleistä käyttänyt tätä bromo reissuani ennen vain kannabista. Luulimme tosiaan ensin ostaneemme happoa, mutta osoittautuikin sitten bromoksi. Elikkäs, perjantaina ilta kymmenen aikoihin lappu suuhun ja istuskelemaan. Meitä oli viiden hengen porukka.
Vaikutukset alkoivat, kun huomasin sohvalla istuessani välimatkojen muuttuneen, taulu vastapäisessä seinässä rupesi elämään, pienentyi ja suureni. Perus pintojen väreilyä, värien kirkastumista. Sitten alkoi nauraminen. Naurettiin kaverini kanssa 6 tuntia. Meidän nauru oli kuulunut kerrostalon pihalle saakka. Ihan vaan suoraa huutonaurua monta tuntia. Naurettiin ei millekkään, eli kaikelle. Oli vaan ihan sairaan hauskaa, niin hauskaa, että ei koskaan varmaan ennen ollut sana hauska lähempänä sen hetkistä tunnetilaa... Siinä nauraessa ympäristökin muuttui, välillä havahtui kattomaan ympärilleen. Verhot pyörii, aina kun liikahti niin ympäristön valot ja värit muuttuu. Kaverit otti keittiössä kuvia salamalla, niin heijastui olohuoneeseen saakka hulluina salaman välähdyksinä. Yhtäkkiä koko ympäristö oli kuin toy-story elokuvasta, kaikki näytti sellaselta vahaiselta, ja taas kun räpäytti silmät niin kaikki näytti ihan halloweenilta, ja taas sekunnin päästä ympäristö vaikutti hyvin viheriäältä ja sademetsämäiseltä. Kaveri hohtaa valoa joka valaisee koko huoneen. Toisen kaverin rastat leijuu ilmassa. Jäänyt tripiltä tuollaisia pätkiä mieleen. Ainoa negatiivinen tässä tripin alkuvaiheessa oli, kun joskus aamuyöstä olin menossa parvekkeelle, yhtäkkiä näytti kun koko parveke olisi lainehtinut vedestä, vaikka vettä ei kuulemma ollut missään vaiheessa yhtään mistään, olin panikoinut hetken parvekkeen ovella, ja jankannut etten voi mennä veteen. Mutta olin sit mennyt vaan takasin olohuoneeseen ja unohtanut koko jutun.

Joskus seitsemältä aamulla päätin, että haluaisin lähteä jatkamaan matkaa. Soitin kaverille ja pyysin häntä hakemaan autolla. Hän sitten tuli ja yksi kaveri lähti mukaan. Muistan kun käveltiin autolle ja kaikki oli jotenkin tosi beessin väristä ja suurta, kirkasta. Tuntui kuin olisi kävellyt vapauteen. Kaupassa kuumotti mennä käymään, tuntu et tavarat vaan leijuu ja ihan ku kolikot ois sulanu käden sisään. Sain kuin sainkin ne tipautettua myyjälle, se oli tosi vaikeeta. Sitten menen kaverille ja aika kului jotenkin niin hitaasti. En oikeen edes muista mitä tapahtui lauantai aamusta sunnuntai maanantai väliseen yöhön. Muistan ihan pätkittäin ainakin kerran yrittäneeni saada unta, mutta havahtuneeni olevani jossain ihan hiton diipeissä usemmana tunnin. Siskokin tuli jossain välissä käymään, se näytti ihan oravalta ja sitten yhtäkkiä mieheltä. Kuumotti olevansa pesukoneessa. Sunnuntai iltana avasin television ja pirates of the carribean tuli televisiosta. Tässä vaiheessa, perjantai illasta saakka tripillä olleena, en jaksanut edes vaivautua ihmettelemään, kun jack sparrow saapasteli olohuoneeseen. Olin nähnyt jo niin paljon halluja, koomeetoista oraviin, että toivoin vaan nukahtavani. Mitään unilääkkeitä ei ollu tarjolla, eikä uni todellakaan tullut. Trippi kesti 36 tuntia, su-ma välisenä yönä kahdelta hallut vaan yhtäkkiä loppui ja sain unta. Sen jälkeen nukuinkin muutaman päivän. Ja olin täysin selvinpäin kuukauden, en halunnut edes pilveä polttaa. Tripin aikana jotenkin kommunikointi oli tosi vaikeeta, halluja tuli koko ajan uusia ja ajatukset lenteli tuhatta ja sataa, mutta jotenkin ei pystyny yhtään puhumaan kenenkään kanssa oikeastaan mitään, jokainen sana herätti hämmennystä omassa mielessä niin paljon, että olin melko hiljaa. Paitsi sillon ihan tripin alussa kyllä nauratti melkoisesti. Oli rankkaa, mutta ihan kiva eka trippi. :)

User avatar
Tofupekoni
Kameleontti
Posts: 572
Joined: Fri 26 May 2006, 00:16
Location: Orgasm

Re: Bromo-dragonfly, ensimmäinen trippini

Post by Tofupekoni » Sun 24 Feb 2013, 00:19

Kiitos hienosta ja kuvaavasta trippistoorista!

Kuulostipa mukavalta tripiltä, harmi sinänsä että bromo oli myyty LSD:nä, mutta kestit ensikertalaiseksi erittäin hyvin jo hieman puuduttavan pitkäksikin venyvän tripin. Kuvauksestasi paistoi läpi juurikin oikeanlainen rento asenne, jolla pääsee pahemmankin tripin ja ahdistuksen yli. Yritä muistaa tuo ote ja säilyttää se muutenkin elämässäsi, kaikille ei tule 36 tunnin pituista koetusta koskaan elämässään vastaan. Mielestäni yksi deelien hienouksia on tripille kehitetyt henkiset työkalut, joita voi käyttää "tavallisessa" elämässä omaksi hyödyksi ja muiden iloksi.

Miten nämä sinun seuralaiset, tiedätkö jo miten heidän lopputrippinsä meni sinun lähdettyä asunnolta? Oliko heillä yhtä pitkäkestoinen trippi?

Olen huomannut että itselläni ei bromo aina toimi, ellei ota hirveän isoa annosta, mikä sitten taas tuo pintaan aineen fyysiset "sivuvaikutukset" eli bodyloadi; ruuminlämmön kohoamisen, huonovointisuuden, pulssin kiihtymisen ja erityisesti lihasten ja nivelten jäykkyyden ja säryn.

Minkälaista bodyloadia sinä koit? Onko sinulle selvinnyt jälkeenpäin annoksen koko?
With a bit of luck, his life was ruined forever. Always thinking that just behind some narrow door in all of his favorite bars, men in red woolen shirts are getting incredible kicks from things he'll never know.

User avatar
karokaro
Tuppisuu
Posts: 14
Joined: Thu 31 Oct 2013, 18:30

Re: Bromo-dragonfly, ensimmäinen trippini

Post by karokaro » Tue 26 Nov 2013, 04:06

Kiitos kuvauksesta! Herätti vähän omaakin kiintoa kokeilla, vaikka toisaalta onkin kuullut joillain olleen tosi rankkojakin trippejä.