Dimetyylitryptonautin hyperavaruuslokikirja

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
User avatar
Otorongo
Kameleontti
Posts: 502
Joined: Sat 14 Jun 2008, 13:32
Location: Helsinki

Dimetyylitryptonautin hyperavaruuslokikirja

Post by Otorongo » Mon 15 Oct 2012, 01:05

Ajattelin tehdä näistä alunperin DMT-topikkiin kirjoittamistani kokemuksista erillisen ketjun tänne kokemuksiin. Lisään myös mahdolliset tulevat DMT-kokemukset tänne.

---

1.10.2012 Alkuperäinen viesti

Eilen meni kyllä taas aika mielenkiintoiseksi, kun höyryttelin noin 50-60mg.

Todellisuus oli kaukainen asia, mutta silti niin lähellä. Silmät auki se oli vain ulko-ovea kohti suppilomaisesti fraktalisoituva asunto, tai oikeastaan sen osat koottuna uudelleen. Silmät kiinni tuntui kun olisi ollut jossain missä paistaa aurinko. Huoneessa oli läsnä useita henkiolentoja, huascashamaaneista sekalaisiin henkiin. Otin viimeisen imun hehkulamppuvaposta.

Tunsin tutun voimakkaan aaltomaisen tunteen kulkevan ylitseni, vetäen minua mukaani. Ensin tämä tuntui jopa liian intensiiviseltä ja voimakkaalta, mutta sitten otin hullunkurisen virneen naamalleni ajatellen että nyt mennään asenteella ja mielessäni tunsin kuinka itsevarmasti nousin aallon harjalle liitäen sen mukana samalla naureskellen.

Ajaton intensiivinen informaatiovyöry, jossa asioita tapahtuu nopeammin kuin niitä ehtii tajuta. Täydellä tykityksellä mitä kummallisempia tilanteita, paikkoja ja tapahtumia... Kunnes jollain tapaa palauduin lähemmäs fyysistä todellisuutta avaten silmäni.

Ulottuvuudet ja suunnat pyörivät täysin miten sattuu, niin että ylä- ja alapuoli eivät toisistaan eronneet. Kun katsoi huonetta miten päin vain, se muodostui aina niin että fyysisesti tuntui kuin olisi ollut oikein päin. Seinät saattoivat olla alhaalla, kun itse olin kiinni seinässä katon rajassa (eli makasin lattialla olevilla tyynyillä).

Interdimensionaaliset loiset väijyivät pimeissä nurkissa. Ne odottivat saalistaan, minua, jonka negatiivisella energialla ne itseään ruokkivat. Siksi ne pyrkivät myös tunkemaan negatiivisia ajatuksia päähäni, mutta pidin mieleni hiljaa, jotta nämä mustat kämmentä suuremmat hämähäkin ja punkin yhdistelmät eivät pääsisi syömään minua.

Hiljaisuus tuntui olevan koko sen hetken ydin. Hiljaisuus, jonka halkaisi vain tasainen OM-mantran kaltainen ääni jostain tämän ulottuvuuden rajojen ulkopuolelta.

Jokaisesta pienestäkin raosta fyysisen maailman pinnoissa "näki läpi" fyysisten rajojen ulkopuolelle. Tiedostin olevani kotonani, mutta kotini oli silti vain kuviomuodostelma hyperavaruudessa. En tuntenut enää kehoani ollenkaan, aivan kuin se olisi pelkkää ilmaa. En myöskään tuntenut hengitystäni tai sydämen sykettä ollenkaan.

Yllätykseksi pystyin liikkumaan asunnossa. Tuntui siltä kuin olisi leijunut eteenpäin, sillä kehoni oli edelleenkin ilmaa. Tunsin ilman värähtelyissä useita taajuuksia, sekä huomasin että voin värisyttää "ilmakehoani" näille eri taajuuksille. Nämä taajuudet olivat kuin kolmannen ulottuvuuden taajuusvälin sisäistä vaihtelua, mahdollisia erilaisia versioita tästä todellisuudesta, mutta silti hyvin samanlaisia.

Lopuksi taajuuteni värisi takaisin tähän fyysiseen todellisuuteen, josta lähdinkin. Tai mahdollisesti johonkin toiseen, mutta ei sillä niin väliä ole, koska paluu taitaa olla myöhäistä. Koko matkasta jäi taas kerran todella puhdas ja henkisesti itsevarma olo, mutta se herätti myös paljon kysymyksiä...

---

14.10.2012 Alkuperäinen viesti

Tein uuden vapon uunilampusta ja lyhyestä lasiputkesta. Tavallinen hehkulamppu jää kyllä ehdottomasti toiseksi. Kaksi pitkää, rauhallista imua, samalla kuumentaen, jotta höyryä muodostuu samaa tahtia kuin sitä imee. WHOOM!

Repeydyin räjähdysmäisellä voimalla ulos kehostani. En enää hengittänyt. En enää ollut kukaan.

Tuntui kuin olisin ollut jonkinlaisessa "aistiärsyke-hedelmäpelissä", jossa jokainen aisti on kuin yksi pyörivä rulla. Rullissa pyöri kuvien sijaan aistimuksia. Tuntoaisti kävi läpi kaikkia mahdollisia tuntemuksia järjettömällä nopeudella, kehoni kävi läpi kaikkia mahdollisia muotoja.

Näköaistin kautta tuli sattumanvaraisia tilanteita ja esineitä samanlaiseen tahtiin. Tilanteissa olin samaan aikaan jokainen henkilö ja asia. Kaikki tilanteet ja henkilöt olivat itselleni entuudestaan tuntemattomia.

Hajuaisti kävi läpi lukemattoman määrän hajuja. Kuuloaisti kävi läpi ääniä "tiivistetysti", paljon nopeampaa tahtia kuin äänet olisivat ehtineet kuulua peräkkäin kuunneltuna. Tietenkin myös makuaisti kävi läpi makuja.

Eri aistien välinen informaatiovyöry alkoi tihentyä yhdeksi kaikkien aistien yhtenäiseksi taajuudeksi, joka nousi kiihtyvään tahtiin. Mitä korkeammalle taajuus nousi, sitä vähemmän eri aistit erottuivat toisistaan.

Taajuuden noustessa huippuun, kaikki mitä aistin, tiivistyi voimakkaan kuohuvasti yhdeksi pisteeksi, joka räjähti auki uskomattomaksi mandalamaiseksi kukaksi. Mitään muuta ei enää ollut. Vain kaikkeus kauneimmillaan kukassa.

Todellisuutta ei enää ollut, se oli ollut vain mielikuvitusta. Aika oli pysähtynyt. Hetken tuntui, että jään tähän tilaan pysyvästi. Sillä hetkellä se ei tuntunut yhtään pahalta ajatukselta jäädä tuohon täydellisen rauhan ja euforian tilaan.

Sitten huomasin, että minähän tunnen ja ajattelen. Joten olin vielä olemassa jossain itsenäni. Aloin muistelemaan sitä kuin siitä olisi ollut vuosia. Muistin, että makaan kotonani ja olin käyttänyt DMT:tä. Aloin pikkuhiljaa tuntea kehoani ja palautua siihen.

Avasin silmät. Vaikutus ei todellakaan ollut vielä ohi, mutta tiesin kuitenkin jo missä ja kuka olen. Uskomattomat visuaalit peittivät asuntoa, tai ainakin jotain sitä muistuttavaa. Oikeastaan lähes kaikki oli jotenkin käärme- ja hyönteismäistä.

Näin pidemmälle huoneeseen katsoessani pinnoilla liikkuvia käärmeitä ja hyönteisiä, sen lisäksi että monet pinnat näyttivät käärmeennahkaisilta. Tuntui kuin päälläni olisi kiipeillyt iso kasa hämähäkkejä, joita en kuitenkaan nähnyt, vain tunsin.

Visuaalit ja muut aistimukset alkoivat rauhoittua suht nopeasti, eikä mennyt kauaakaan, kun kaikki näytti jo lähes normaalilta. Vartaloon jäi kevyt ja euforinen olo noin tunniksi. Mieliala on edelleen nyt muutaman tunnin jälkeen todella positiivinen.
Taajuuden noustessa huippuun, kaikki mitä aistin, tiivistyi voimakkaan kuohuvasti yhdeksi pisteeksi, joka räjähti auki uskomattomaksi mandalamaiseksi kukaksi.
Mitään muuta ei enää ollut. Vain kaikkeus kauneimmillaan kukassa.

Aesma
OD
Posts: 1063
Joined: Thu 09 Oct 2008, 15:53

Re: Dimetyylitryptonautin hyperavaruuslokikirja

Post by Aesma » Mon 15 Oct 2012, 05:48

Jes! Hienoo! Näitä luen aina mielenkiinnolla uppoutuen mielikuvituksessani tarinoidesi maailmaan.

Nyt en tosin enää jaksa lukea, on jo myöhä ja olen menossa nukkumaan. Halusin kuitenkin ilmaista iloisia tunteitani :D

User avatar
Otorongo
Kameleontti
Posts: 502
Joined: Sat 14 Jun 2008, 13:32
Location: Helsinki

Re: Dimetyylitryptonautin hyperavaruuslokikirja

Post by Otorongo » Mon 15 Oct 2012, 14:45

^ Mukavaa että ainakin joku lukee näitä mielenkiinnolla, vaikka kirjoitankin näitä osittain myös itselleni "päiväkirjaksi". :)

Ajattelin ruveta kirjoittamaan näitä lisää sitä mukaa kun tulee kokemuksia joista kirjoittaa.
Taajuuden noustessa huippuun, kaikki mitä aistin, tiivistyi voimakkaan kuohuvasti yhdeksi pisteeksi, joka räjähti auki uskomattomaksi mandalamaiseksi kukaksi.
Mitään muuta ei enää ollut. Vain kaikkeus kauneimmillaan kukassa.

User avatar
Otorongo
Kameleontti
Posts: 502
Joined: Sat 14 Jun 2008, 13:32
Location: Helsinki

Re: Dimetyylitryptonautin hyperavaruuslokikirja

Post by Otorongo » Thu 18 Oct 2012, 16:33

Nyt jälkeenpäin tuota viimeisintä kokemusta pohtiessani, aloin miettimään, että ihan kuin olisin ollut yhdistetty tuhansien ihmisten ja entiteettien aisteihin samaan aikaan, aistien kaiken. Mutta kuitenkin kuin sivustaseuraajana.

Olen huomannut, että kaikella on jonkinlainen oma "olemus". Se ei ole visuaalinen. Se on täysin äänetön. Sillä ei ole fyysistä tuntemusta, makua tai hajua. Mutta kuitenkin "se jokin". Sitä on vaikea saada sanoiksi, koska se on sanaton. Nykyään koen kuitenkin pääseväni siihen käsiksi jossain määrin myös selvinpäin.

Varsinkin DMT-tripeillä olen kokenut asioita, mitkä tapahtuvat aistien ulkopuolella. Tajunnassa, tavallaan ajatusmaisesti, mutta kuitenkin "ilman ajattelua". Asioita, joita on mielestäni lähes mahdoton kääntää sanoiksi. Kuvailla voi yrittää.

Se on tavallaan kuin jonkinlaista aisti-ajatus-assosiaatioyhteyksiin pohjautuvaa "tajunnan lähdekoodia"...

Muistan eräällä tripillä kokeneeni selkeästi, kuin suurena "ajatusmekaanisena koneistona", koko ihmisen tajunnan toimintaperiaatteen. Kuitenkin tripiltä palattua se oli taas ajatusten ulottumattomissa ja käsittämättömissä, koska sillä hetkellä kun ymmärsin nuo mekanismit täysin, en tiennyt että olisin koskaan edes ollut olemassa ihmisenä.
Taajuuden noustessa huippuun, kaikki mitä aistin, tiivistyi voimakkaan kuohuvasti yhdeksi pisteeksi, joka räjähti auki uskomattomaksi mandalamaiseksi kukaksi.
Mitään muuta ei enää ollut. Vain kaikkeus kauneimmillaan kukassa.

User avatar
Otorongo
Kameleontti
Posts: 502
Joined: Sat 14 Jun 2008, 13:32
Location: Helsinki

Re: Dimetyylitryptonautin hyperavaruuslokikirja

Post by Otorongo » Mon 19 Nov 2012, 20:06

Äsken höyryttelin taas jonkinlaisen tauon jälkeen DMT:tä. Annoksen ei ollut tarkoituskaan olla voimakas. Ensimmäisten imujen jälkeen minulle tuli jollain tapaa todella epävarma ja epämiellyttävä tunne. Kuin olisin hukassa itseni kanssa. Tämä voimistui jokaisella imulla fyysisesti epämiellyttäväksi oloksi. Vähän kuin olisi huonossa asennossa kehonsa sisällä.

Oloni alkoi olla sekavan epävarma. Sitten suuni avautui, ja kuin jonkun muun sanomana lausuin laulumaisesti "aa yaa ma maa". Tunsin räjähtävien kylmien väreiden kulkevan ylitseni. Kaikki selveni, aivan kuin olisin kerralla löytänyt taas itseni. Tuntui, kuin olisin juuri saanut suuni auki koko elämän hiljaisuuden jälkeen.

"Oo yoo mwo ne mo naa mwo naa, yo ka wno maano mwaa..."

Laulu kuullosti täydelliseltä. Jokainen äännähdys ja sävelkorkeus oli täydellinen. Lauloin yli kymmenen minuuttia. Laulu kuullosti kauneimmalta laululta jonka olen koskaan kuullut. Jokainen ääni laulussa resonoi suoraan silmieni edessä muodostuvan todellisuuden kanssa. Laulaminen tuntui keventävän ja puhdistavan kehoani joka sekuntti enemmän ja enemmän.

Pikkuhiljaa palauduin normaaliin mielentilaan, enkä enää osannut laulaa tuota mystistä laulua. Minulle jäi kuitenkin todella kevyt ja puhdas olo. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Taajuuden noustessa huippuun, kaikki mitä aistin, tiivistyi voimakkaan kuohuvasti yhdeksi pisteeksi, joka räjähti auki uskomattomaksi mandalamaiseksi kukaksi.
Mitään muuta ei enää ollut. Vain kaikkeus kauneimmillaan kukassa.

edupappa
Tuppisuu
Posts: 3
Joined: Mon 14 Jan 2013, 01:45

Re: Dimetyylitryptonautin hyperavaruuslokikirja

Post by edupappa » Sat 10 Aug 2013, 18:43

mielenkiintosta settii ja hyvin oot onnistunu sanoiksi pukemaan noita kokemuksia!!!