Kuuluisat "pahat tripit" ja niihin suhtautuminen

[trollol]

Itselläni DXM-nousuissa tulee aina mieleen, että miksi menin ottamaan tätä ja että nyt kuolen.
Kuitenkin dexmi oo siitä niin rappioromanttinen douppi, että nää kuolema-ajatukset ei ole silleen niinkään häiritseviä vaan pikemminkin sitä on aivan valmis "kohtaamaan luojansa".
Siinä kaikessa synkkyydessä kuitenkin olo on kumman tyyni.

Kerran kaverin kanssa istuttiin nojatuoleissa vierekkäin ja puhuttiin kuolemasta dexminousuissa. Se oli meidän molempien mielestä ihan ok, että kuollaan. oli varmaan huvittavaa yhden seurata vierestä, jolla omat nousut ei vielä ollut alkanut . . .

Mutta siis, kun siitä "pahan tripin" ajatuksesta ei välitä niin yleensä asiat kääntyy ihan toisin ja tripistä tuleekin hyvä. Näin omakohtaisesti.

DXM on kyllä sellanen aine, jossa oikeasti kuoleminen olisi ok, siitä oon varma näiden kokemusten ja mieleni tutkiskelun perusteella.

[seesee]

Mutta siis, kun siitä "pahan tripin" ajatuksesta ei välitä niin yleensä asiat kääntyy ihan toisin ja tripistä tuleekin hyvä. Näin omakohtaisesti.

Näin. Tai oikeastaan itselläni on usein tapana päin vastoin kyllä oikein mässäillä kaikella ahdistuksella, pelolla ja muilla epämiellyttävillä tuntemuksilla. Varsinkin Dexmeissä. Kun ottaa sellasen asenteen että antaa tulla vaan täysillä, näytä nyt sitten oikeen mihin kaikkeen pystyt, niin se on oikeastaan aika nautinnollista. Tai mielenkiintoista vähintään kun oikein tunnustelee miltä sellainen hiipivä paniikki oikeasti tuntuu kehossa. Deeleissä sitten kyllä ahdistus on mulle vähän hankalamapaa, kun se liittyy yleensä vahvaan yksinäisyyden tunteeseen. Sellaista kuolemanpelkoa on jotenkin helpompi käsitellä. Yksinäisyyden aiheuttamasta ahdistuksestakin olen tosin ainakin toistaiseksi päässyt tekemällä jotain kivaa, katselemalla piirrettyjä tai lähtemällä ulos kävelylle. Varsinkin ulos lähtö on deeleissä aina mitä parhaita. Ja jostain syystä tämä ahdistus on pahimillaan pienillä annoksilla. Isoilla annoksilla ei ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt.

Sit tietty se ettei anna sellaisen paskan tripin jäädä kummittelemaan. Asennoituu että se nyt oli se yks kerta ja että pahoja trippejä tulee kaikille ennemmin tai myöhemmin. Jos sitä jää liikaa vatvomaan niin mun ainakin käy niin että sit pelottaa, tai ainakin hermostuttaa vähän, seuraavalla kerralla että mites nyt käy. Sit kun sitä pelkää että mitä jos nyt tulee taas paska trippi niin sit se kyllä kans tuleekin herkästi, oli sit miten set & setings kunnossa tahansa.

[wRRa]

Sit kun sitä pelkää että mitä jos nyt tulee taas paska trippi niin sit se kyllä kans tuleekin herkästi, oli sit miten set & setings kunnossa tahansa.

Set & settingillä viitataan myös mindsettingiin, eli jos sitä pelkää että tuleeko paska trippi niin voisi sanoa ettei set & setting ole kunnossa.

[Basebo]

Niin mielestäni ei myöskään ole olemassa pahoja trippeja. On vain trippejä, jotka ovat onnellisia ja euforisia tai masentavia. Mutta nuo masentavat tripit ovat omalla kohdallani olleet niitä, jotka ovat olleet parhaimpia, eli on saanut itsestään irti enemmän ja pystynyt kehittämään omaa masennus tilaa, kun on keskittynyt asiaan, että mikä elämässä mättää. Tästä lähtenyt kehittämään ja miettimään omia asioita, jolloin trippi on loppua kohden parantunut ja lopulta on hyvä ja kehittynyt olo.
Viime trippi oli kuitenkin jollain tavalla poikkeus, ja oli vähän pelottavakin. Tulin huomanneeksi, että olen muuttunut aina trippaillessani joksikin muuksi versioksi itsestäni, paremmaksi ja positiivisemmaksi ja ulkonäöltä hieman toisen laiseksi. Tulin huomanneeks, että juttelen tämän trippipersoonani kanssa ja olin tehnyt niin aiemmillakkin kerroilla. Juttelu ei tapahtunut ääneen puhumalla vaan pään sisällä tai tietokoneen välityksellä. Tämän huomatessani alkoi hieman pelottaa, että entä jos tämä toinen persoona tulee vallitsevaksi persoonaksi ja syrjäyttää minun oman persoonani. Entä jos tämä toinen persoona ilmestyy kun olen selvinpäin. Tai ilmestyy kun katselen itseäni peilistä. Tunsin itseni hieman hulluksi, mutta leikein tällä ajatuksella hetken aikaa, ja tulin siihen päätökseen, että kyllä oma persoonani on tarpeeksi vahva pitääkseen tuon trippipersoonan taka-alalla.
Oli kyllä pelottava kokemus miettiä, että entä jos itselläni olisi toinen persoona, josta en tiedä, ja jonka ilmestyessä en itse ole kontrollissa, enkä muista tästä tapauksesta mitään.

[CHIMONOKIKAARI]

Mä oon omalla urallani kohannu vaan yhen "huonon" matkan, kyseessä oli tahattomasti aivan järkyttävissä määrin annosteltu LSD. Matka oli lähtökohtasesti huono kun se tuli otettua aivan väärään tilanteeseen, mutta sen lisäksi vahingossa tapahtunut jättimäinen annostelu ja vaikutuksen nopea alku pääsivät säikäyttämään. Pääsin vasta noin neljännen tunnin kohdalla rauhalliseen ympäristöön ja siinä vaiheessa olin jo täysin paniikissa. En myöskään silloin tuntenut kannabiksen yhteisvaikutusta hapon kanssa vaan poltin hatsia olettaen sen rauhoittavan.

Tämä kyseinen matka ei ollut lähelläkään ensimmäistä, viidettä, kymmenettä, sadattakaan matkaa vaan olin jo hyvin kokenut niin hapon, sienten kuin muidenkin deelien kanssa ja tämän jälkeen en enää ole osannut samaan tapaan panikoitua. Jotenkin tuo yksi matka vuosia sitten on jääny lihasmuistiin tms ja aina jos alkaa trippi tuntua kuumottavalta, sitä tulee mieleen että selvisi tuostakin niin miksikäs ei tästäkin. Veikkaisin että samanlaisiin sfääreihin en enää ikinä tule menemään.

Tuon kerran aikana, kun olin hieman rauhoittunut ja olin jäänyt yksin, sain jotenkin käsiteltyä elämäni hankalinta asiaa eli suhdettani päihtisiin ja varsinkin niiden liikakäyttöön. Noihin aikoihin olin lipsumassa todella pahan amfetamiiniriippuvuuden kanssa ja tuon yhden erittäin hankalan vuorokauden jälkeen osasin viettää noin puoli vuotta maistamatta mitään päihdettä! Tämä rankka kokemus siis saattoi hyvinkin pelastaa minut lipsumasta vielä pahempiin tiloihin ja näin ollen oli hyvinkin aiheuttamansa ahdistuksen arvoista!

Summattuna: enää ei tripit ahdista mitenkään yli, pieni ahdistus tripeillä auttaa vaan itseasiassa käsittelemään elämässä tuntuvia ongelmia, jos niitä ongelmia ei tunne niin trippi voi muistuttaa niistä ja lopuksi PLUR kaikille!

[muhru]

Huomasin eilen ku oli hankala hetki tripillä, että mää en voi ahistua ja hengittää rauhallisesti yhtäaikaa. Sitä pitää valita toinen.

Jep tuo on minulle ainakin tuttu tilanne. Sitä vaan en ymmärrä miksi en ole osannut päättää...

[muhru]

Mä oon omalla urallani kohannu vaan yhen "huonon" matkan, kyseessä oli tahattomasti aivan järkyttävissä määrin annosteltu LSD. Matka oli lähtökohtasesti huono kun se tuli otettua aivan väärään tilanteeseen, mutta sen lisäksi vahingossa tapahtunut jättimäinen annostelu ja vaikutuksen nopea alku pääsivät säikäyttämään. Pääsin vasta noin neljännen tunnin kohdalla rauhalliseen ympäristöön ja siinä vaiheessa olin jo täysin paniikissa. En myöskään silloin tuntenut kannabiksen yhteisvaikutusta hapon kanssa vaan poltin hatsia olettaen sen rauhoittavan.

Tämä kyseinen matka ei ollut lähelläkään ensimmäistä, viidettä, kymmenettä, sadattakaan matkaa vaan olin jo hyvin kokenut niin hapon, sienten kuin muidenkin deelien kanssa ja tämän jälkeen en enää ole osannut samaan tapaan panikoitua. Jotenkin tuo yksi matka vuosia sitten on jääny lihasmuistiin tms ja aina jos alkaa trippi tuntua kuumottavalta, sitä tulee mieleen että selvisi tuostakin niin miksikäs ei tästäkin. Veikkaisin että samanlaisiin sfääreihin en enää ikinä tule menemään.

Tuon kerran aikana, kun olin hieman rauhoittunut ja olin jäänyt yksin, sain jotenkin käsiteltyä elämäni hankalinta asiaa eli suhdettani päihtisiin ja varsinkin niiden liikakäyttöön. Noihin aikoihin olin lipsumassa todella pahan amfetamiiniriippuvuuden kanssa ja tuon yhden erittäin hankalan vuorokauden jälkeen osasin viettää noin puoli vuotta maistamatta mitään päihdettä! Tämä rankka kokemus siis saattoi hyvinkin pelastaa minut lipsumasta vielä pahempiin tiloihin ja näin ollen oli hyvinkin aiheuttamansa ahdistuksen arvoista!

Summattuna: enää ei tripit ahdista mitenkään yli, pieni ahdistus tripeillä auttaa vaan itseasiassa käsittelemään elämässä tuntuvia ongelmia, jos niitä ongelmia ei tunne niin trippi voi muistuttaa niistä ja lopuksi PLUR kaikille!

Hyvä että päihteet eivät ole sinulle enää ongelma! Ja kiitos neuvosta! Nyt ehkä osaan itsekkin käydä läpi hankalia asioita panikoimatta.

[rissu]

Background:Tämän vuoden trippimäärät laskettavissa likempänä sataa kuin nollaa. En tiedä en ole pysynyt laskuissa.

Olen kuitenkin kehittänyt tässä vuosien varrella keinon selviytyä näistä "ajatuksista". Tai mitä helvettiä ne ikinä ovatkaan. Tarkoitan kuitenkin sitä tunnetta kun pakokauhu iskee ja pulssihyppää tuhanteen ja ajattelee kaikkea ns. pahaa (hulluksi tuleminen, kuoleminen jne).
Eilen sai taas konkreettisesti harjoitella tätä mielenlujuutta kun sienitrippini oli tyypillinen level 4 tason trippi(paikoitellen humpsahtelua level 5 puolelle -> eli katoamista ns. tästä maailmasta ja menemistä sinne jonnekkin) ja tämä tunnettu pakokauhu valtas. Hetken tuntui, että olin maanpäällisessä helvetissä jonkinaikaa ja koin jotain helvetillistä psykosomaattista kipua jokapuolella. Onneksi tätä ei kuitenkaan kestänyt kuin hetkenverran (15min-2h kentietää oikeasti. Asenne kysymys kai.). Parin viikon substanssiton tauko riittää ilmeisesti unohtamaan kunnioituksen psykedeelejä kohtaan (huoh).

Mielestäni huonot tripit johtuu vain siitä omasta egosta ja egolla tässä tapauksessa tarkoitan sitä omaa minuutta ja persoonaa.
Se miten käännät vaikean tripin hyväksi on yksinkertaista vaikka niin vaikeaa:
Päästä irti. Hyväksy, että nyt jos kuolet niin sitten kuolet. Jos tulet hulluksi niin sitten tulet. Ei sille mitään enään siinä vaiheessa voi ja se on vain ns. ratsastettava kyydissä. Tästä ajatuksesta on ihan turha masentua vaan (TÄRKEÄÄ!!) kannattaa opetella myös pakkorauhoittamaan itsensä kaiken sen psykoottisenkäytöksen ja hulluuden keskellä.
Jättäkää ne lääkkeet, tietokoneet, teeveet muut rauhaan. Myöhemmin kiitätte itteänne. ( Jos kuitenkin otit lääkkeitä niin varaudu, että joudut vielä antamaan periksi! Jos siis trippailu jatkuu myöhemmin elämässä.)
Eli sängylle/lattialle/sohvalle makaamaan ja nollaamaan aivot. Äläkä ajattele mitään vaan anna tripin viedä. (Go with the flow jne.). Tässä vaiheessa kuitenkin on hyvä olla kaveri joka pystyy rauhoittamaan sen äärettömän sekasorron keskellä. Mieluusti joku sellainen kaveri joka tietää mitä tekee eikä jotain urpoa bentsokännissä nauramaan viereen.
Psybient soimaan ja relax!

Kannattaa myös miettiä sitä omaa käytöstä sen psykoottisen jakson aikana. Tarkastelemalla sitä mitä on värkkäillyt samalla kun on ollut oman hullun itsensä kanssa sekoilemassa voi oppia hyvinkin paljon omasta itsestään. Itselläni on adhd ja äidyn joskus aika levottomaksi, sosiaalisten asioiden pelkoa yms. Itsensä tutkiskeleminen muuttuneen tajunnantason kanssa voi olla helvetin päräyttävää (jälkikäteen. Ei se pakokauhu yleensä silloin rationaaliselta tunnu). Olen kuitenkin trippaillut lukemattomia kertoja baareissa, psykebileissä, metsäbileissä(ug / ei ug), kotona, kaverilla, randomisti kesällä kaupungilla yms you name it yms.) Joten tätä otantaa on kertynyt omasta takaa ja puhunkin vain omasta puolesta. Kommentoikaa joku jos olen ihan metsään mennyt mielestänne, mutta tällaisia asioita herää kun taas on kokenut jotain tämänhetkisen elämän mullistuksia . Ihmeellistä kyllä miten psykoaktiiviset substanssit jaksavat aina yllättää. Välillä ollut jaksoja, että maistellut aika suuriakin dousseja kymmeniä kertoja muutamien päivien aikana (25mg+ 4-aco-dmt yms. 20mg+ 2c-e) eikä niillä ollut minkäänlaista vaikutusta mihinkään. Ns. samaa puuroa sama miten paljon niitä kiskoo ja pelkkää mahtavuutta saanut kokea. On se oma mieli niin mielenkiintoinen(!).
Ei muutakuin itseään tutkimaan

[Otorongo]

Päästä irti. Hyväksy, että nyt jos kuolet niin sitten kuolet. Jos tulet hulluksi niin sitten tulet. Ei sille mitään enään siinä vaiheessa voi ja se on vain ns. ratsastettava kyydissä.

Tämä on minustakin oikea asenne. Asenne, jolla olen esimerkiksi rauhallisesti seurannut "vierestä" DMT-tripillä, kun shamaanihenget paloittelevat kehoni osiin, jotka jaettiin erilaisten käärmeiden syötäväksi. Tottakai tunsin kyseisen prosessin myös fyysisesti.

Tuntui jälkikäteen jonkinlaiselta fyysiseltä puhdistukselta, kun käärmeet jotka söivät vanhan kehoni, sulautuivat uudeksi kehoksi, johon henki palasi. Olenkin enää vain iso kasa käärmeitä.

Nykyään pelko trippiä kohtaan tuntuu lähes mahdottomalta. Ehkä tämä asenne on kokemuksien myötä niin syvälle juurtunut, että sen osaa pitää yllä automaattisesti, itsestäänselvyytenä.

Oikea suhtautuminen on kuin kestävä köysi, kun hyppii benji-hyppyjä todellisuuden, hulluuden ja kuoleman rajojen yli. Jokainen osaa varmaan kuvitella mitä seuraa jos hyppää helposti katkeavalla köydellä.

Myös jonkinlainen kyky nauraa mille tahansa, varsinkin itselleen, tuntuu olevan olennaista. Liiallinen vakavuus ja totisuus ovat itsessään niin absurdeja, että ne ovat huvittavia. Itselleni varma keino nauraa on yrittää pitää mahdollisimman vakavaa ilmettä peilin edessä.

[jumalatjalassa]

Me ollaan kaveriporukalla koottu tavallaan lista pahan tripin varalle, kaikkia rauhoittavia asioita. Toimii, pari ihmistä on itsensä saanut sen avulla kerättyä huonolta tripiltä. Yksinkertaisia ohjeita ja muistutuksia mahdollisimman selvästi kirjoitettuna. Sellaisia asioita, jotka selvänä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta joita ei pahan tripin tullessa tajua. Pelkkä koko paperin käsillä olo on saanut yhden kaverin pysymään tolkuissa, kun tietää, että on joku tuollainen juttu lähettyvillä.

Voisin joskus sen tännekin kopioida. (: Jotkut siinä olevista asioista on hirveän tsemppaavia selvänäkin.

[Filosofi]

Tämä aihe joskus aikanaan, reilusti ennen kuin edes rekisteröidyin tänne auttoi minua pahan trippini aikana. Meinasin ensin jo alkaa soittamaan itselleni ambulanssia tjsp, mutta päätin ensin googlettaa ratkaisuja ja tämä aihe iski silmään. Kiitokset siis tästä.

[Personaes]

Toisinaan joo tullut negatiivisia juttuja ja pahoja trippejä eri aineista.

Mutta joskus 1.5v sitten oli sellainen tripautus että se laittoi huomaamaan että aijemmat "pahat tripit", ei ollut juuri mitään.

Olin silloin(vaikka en sitä tajunnutkaan kuin jälkeenpäin) niin aika pahasti masentunut, tietyllä tavalla selvinpäinkin käytös / ajattelu oli epänormaalia, vaikken mitään harhoja nähnyt/kuulutkaan ja ajattelu oli loogista.(psykoottinen masennus?). Ajattelin että tripauttelen sienillä(suomi sieniä) ja saan niillä käännettyä kelkan ja olon paraneen(kuten monesti aijemmin).

Kun oon tottunut ottaan vahvoja psykejä, esim. DMT useasti ilman mitään ongelmia, niin otin vahvan annoksen.

Ekan 1-1.5h(ottamisesta) kaikki oli hyvin. Sitten jäi paha kela katsomastani elokuvasta ja sammutin television. Siitä alkoi hirveimmät tunnit, mitä oon kokenut.

Luulin ja uskoin, että olin joutunut saatanalliseen ansaan, jolla mut oli huijattu helvettiin jo etuajassa(huono omatunto?). Olin 110% että olin joutunut helvettiin ja tiedostin niin täysin tilanteen, joka oli;
Tuun olemaan täällä ikuisuuden, turha yrittää laskea aikaa, tää ei tule koskaan loppumaan. Ja joka hetki, ne pahat kelat, jotka jo silloin tuntui helvetillisiltä/pahimmilta mahdollisilta, maagisesti tuplaantui kahta kauheemmiksi ja tiedostin että olo koko ikuisuuden ajan pahenee ja pahenee vaan, eikä koskaan lopu.

Kelat oli sellasia julmia, että ne teki törkeesti pilkkaa kaikista itelle tärkeimmistä asioista, ihmisistä ja kokemuksista. Tyyliin kaikkein kauneimmat kokemukset/tärkeimpien ihmisten kanssa koko elämässä, käänsikin päälaelleen.

Mulla valui hikeä naamalta solkenaan, ihan läpimärkänä, samalla piti hengittää manuaalisesti, pulssi oli about ziljoona. Olisin oikeesti ottanut sohvapöydältä veitsen ja vetänyt kurkun auki, mutta motoriikka ei pelannut niin että olisin päässyt edes ylös sohvalta ja samalla tiedostin, että siitäkään ei olisi apua, en voisi kuollu, koska olin jo helvetissä...

Meni tyyliin seuraavaan aamupäivään(eli pidemmälle kuin vaikutusten kesto), ennenkuin tiedostin ihan täysin, että se oli vain paha-trippi. En tiedä vaikuttaako(millä tavalla), mutta olin lopettanut vielä mielialalääkkeiden syömisen joku pari viikkoa aijemmin ja muutenkaan en voinut hyvin, sillä osaan kuitenkin aina ainakin jossain määrin pahoillakin tripeillä tiedostaa, että tämä johtuu pahasta tripistä ja että tämä menee ohi. Mutta tolloin uskoin ihan täysin noihin harhoihin ja keloihin.

[wRRa]

Tämä aihe joskus aikanaan, reilusti ennen kuin edes rekisteröidyin tänne auttoi minua pahan trippini aikana. Meinasin ensin jo alkaa soittamaan itselleni ambulanssia tjsp, mutta päätin ensin googlettaa ratkaisuja ja tämä aihe iski silmään. Kiitokset siis tästä.

Hienoa kuulla Se olikin osittain tämän viestiketjun perustamisen takana, että joku voisi ehkä löytää apua kohdata vaikeankin trippinsä tai käsittelemään mahdollisesti vaivaamaan jääneitä asioita tripin jälkeen.

[Unforgivible]

Kaveri sillo kun aloin ite tutustua deeleihin, tyrkkytti kokoajan noit nipsui et jos mul menee pahaks niin saan lopetettua. Aina tuli kieltäydyttyä ja ajateltua et ihan sama mitä tulee vastaan niin sen voi katsoa läpi Ja samalla linjalla oon vieläkin. Pelot, surut ja yms, ne lähtee kohtaamalla, jonka jälkeen pitää hyväksyä.
Itellä meni hankalaks alus kun pahoja trippejä iski trippi toisensa perään, meinasin lopettaa koko touhun, mut jonku kymmenisen kerran jälkeen (tunsin itteni jo totaallisen flipanneeks kaikesta ahdistuksesta ja tunteista jotka tripeiltä jäi) alkoi helpottaa. Nykyään voi hyvin mielin ottaa tuli sitten paha tai hyvä, tiedän että se kaikki on osa minua tai elämää. Tärkeintä varmaan itsellä on ollut ettei pelkää niitä pahoja.

Ja hieno ketju, paljon hienoja tekstejä teiltä Oisipa itekkin tämän lukenut ja monia muita vaultissa olevia tekstejä, silloin kun alko leikkimään

Kaikesta oppii jos haluaa, ja jos ei opi niin vähintään oppii haluamaan !

[DarkPath]

Varoitus, pitkä stoori tulossa.

Tässä on nyt se pääsyy, miksi rekisteröidyin tälle foorumille. Pakko purkaa tätä ahdistusta johonkin, koska kys. aineen antajakaverit asuu kaukana ja heidät on pariin kertaan yllätetty poliisin toimesta ja puhelimessa ei tuon ratsiapelon takia uskalla puida näitä asioita. He siis pelkää, että poliisi salakuuntelee heitä, ja onhan se nyt v. 2014 täysin laillistakin...

Eli siis. Minä ja mieheni saimme näiltä kavereilta parit laput. Lappujen takana luki 25 I. Vaikutus kesti 9-10 tuntia ja mikäli ymmärsin oikein niin kyseessä oli nBome. Korjatkaa jos olen väärässä.
Otimme mieheni kanssa laput viimekesänä aamuyöllä 5.00. Unirytmi oli kesäloman takia vähän mitä sattui. Yksi lappu kummallakin ylähuulessa. Ensimmäisenä minä, pienikokoinen tyttö käperryn peiton alle ja hoen "Kylmäkylmä kylmä!". Jälkeenpäin luin, että kyseessä oli hiussuonten supistuminen, mikä aiheuttaa kylmyyden tunnetta. Miehellä ei tunnu missään.
45 minuuttia on mennyt lappujen ottamisesta. Minä otan lapun huulen alta pois pöydälle. Mies tekee samoin. Lähdemme ulos kävelylle. Tiedättekö mikä on kaleidoskooppi? No, maisema alkoi kirjaimellisesti vääntyä kaleidoskooppimaisennäköiseksi. Kuin olisi kärpäsen silmillä ympäristöä katsellut. Puihin ilmestyi jakautumalla lisää oksia ja ne pyöri kuin poranterät. Oikeastaan kaikki yksityiskohdat mitä katsoin maassa, lattiassa ja muualla, "vispasivat" ja väreilivät. Ei tässä vielä mitään.

Päätimme mennä kotiin, ettei herätetä huomiota ja ettei telota itseämme. Mies ei nähnyt samaa kuin minä vaan hänen mukaansa kämppämme seiniltä rapisi maali ja lattia oli täynnä matoja. Mainittakoon, että tämän kämpän lattia on valkoinen muovilattia, jossa on vaaleanruskeita pilkkuja. Mulla oli vielä suht. hauskaa, kunnes... Mieheni alkoi panikoida ja itkeä. Se tarttui minuun ja voi pojat mitä lopputrippi sitten olikaan. Kummallakin pelko perseessä ja oli hiuskarvan varassa, ettei tapettu itseämme kun kumpikaan ei kestänyt sitä oloa.

Minun maailmankatsomukseni on ollut jo muutamanvuoden sellainen, että uskon moniulotteiseen maailmaan ja siihen, että on eri tasoja päällekkäin ja ne koostuu eri tiheyksisistä kerroksista. Tämä uskomus oli siis jo ennen mitään douppia!

Tripin aikana minä jotenkin laajensin tietämystäni ja ymmärsin mielestäni maailmankaikkeuden. Näin koko elämän kiertokulun (lisääntyminset, halu taiteilla/luoda uutta, energian jakaminen kommunikoinnin kautta yms)fraktaalina.

Ja sitten tulee se pelottavin osio. Uskomukseeni ennen mitään douppia kuului se, että on luoja, mutta se olemme me kaikki tässä ja nyt. Luoja on pirstaloinut itsensä osiin oppiakseen itsestään ja määränpää on jälleensyntymisten jälkeen palata taas yhteen luojaksi ja taas seuraavaksi erilleen ja taas yhteen... Tämä looppi... Tämä sai minut tuntemaan itseni yksinäiseksi. Tuntuu että kaikkialla olen MINÄ eri henkilöiksi syntyneenä samaan aikaan vain läntättynä kuin piirtoheitinkalvoja monta päällekkäin. Tästä loopista en ole päässyt yli ja tripistä on aikaa yli puoli vuotta... Yhä edelleen saan kauheita ahdistuskohtauksia asian takia... Minä en vain voi olla uskomatta sitä, mitä tripin aikana näin. Se oli juuri sitä, mitä minun maailmankuvani oli. Trippi vain näytti sen minulle käytännössä. Maailmankaikkeus on kokoajan liikkeessä, välillä vaan vaihtuu roolit...

Tuntuu niin yksinäiseltä... En ole osannut nauttia elämästä tripin jälkeen niin kuin ennen...

Tripin aikana n. 9.30 soitin näille kavereille, joilta laput saatiin ja sain sanotuksi "koska tämä loppuu? tää on ihan hirveää! me ei oikeasti kestetä tätä!"
Kaveri heräsi puheluuni ja sanoi tokkuraisesti "kyllä se siitä ohi menee, älä huoli. kannattaa nauttia vain." Ja minä "MITEN JOKU VOI NAUTTIA TÄSTÄ?"

Tripin jälkeen lohdutin itseäni hakemalla herkkuja vieressä olevasta lähikaupasta. : (

Tripin aikana minä ja mieheni myös koettiin jänniä juttuja yhdessä. Ihanku oltais luettu toistemme ajatuksia. Kumpiki vaa täydensi toistensa sanoja ja niistä tuli kokonaisia virkkeitä. Ihan sulavasti. Toinen oli se, että jos mä hengitin syvään, nii mun mies käski mun lopettaa koska silloin hänellä kuulemma tuntuu painetta kurkussa ja oikeallapuolen leukaa.

Täällä asuu meidän lisäksi myös kaksi kissaa ja kun otin tripin aikana toisen niistä syliin niin se näytti vanhenevan ja käpertyvän kippuraksi sylissä... Ihan kuin se ois kuollut...
Tripin aikana minua tosin lohdutti, kun toinen näistä kissoista meni koppaansa ja kehräsi ja tuijotteli sieltä tyytyväisennäköisenä. Ihan kuin se ois koittanu sanoa ilmeellään, että "kyllä tuo ajan kans hellittää, koittakaa nyt rauhoittua".

Tällainen jättisuuriavaus minulta.

[wRRa]

DarkPath, kuulostaapa rankalta kokemukselta 25-i-nbomeksi. Oli ilmeisesti tosin teidän ensimmäinen trippinne? Luulen, että teillä on ollut aika iso annos, kun on mennyt noin hurjaksi.

Ensimmäisellä kerralla kannattaa ottaa ensinnäkin kokeneemmassa seurassa (ns. trippisitterin kanssa) ja toisekseen aika pieniä määriä. Kannattaa myös pitää huolta mm. verensokerista, ettei se pääse laskemaan liian alas. Jälkiviisaana on tietysti hyvä olla...

((EDIT: Ilmeisesti ette olleet täysin ensikertalaisia, mutta ensikertalaisia tämän aineen kanssa kuitenkin)).

Olen ollut itse joskus samassa loopissa kuin sinä, eli että kaikki olennot ovat minä.

Mutta jos se ahdistaa, niin kannattaa kysyä, mikä itsensä kanssa olemisessa ahdistaa? Mikä yksinäisyydessä ahdistaa? Lisäksi kannattaa myös miettiä, voiko yksinäisyyttä olla olemassa, ellei ole sen vastakohtaakin. Jos on sen vastakohta, sehän tarkoittaa, ettei yksinäisyys ole ainoa vaihtoehto. Vähän niin kuin se, ettei sokea ymmärrä, mitä on pimeys, sillä hän ei tiedä, mitä on valo.

Vaikka kaikki olisivat sinä, he eivät kuitenkaan ole sinä. Voit ajatella tätä vähän samalla tapaa kuin sitä, että vaikka ihmiset ja hamsterit koostuvat pääosin samanlaisista aineista/molekyyleistä, me emme silti ole sama asia.

Maailman voi nähdä kokonaisuutena, mutta samalla se myös koostuu pienemmistä osista. Ne osat eivät ole samoja keskenään, vaikka ne olisivatkin osia jostain suuremmasta, yhdestä kokonaisuudesta.

Tällä tavoin muut ihmiset ja olennot voivat olla sekä sinä, mikäli olet samaistanut oman "minuutesi" käsittämään sen laajan kokonaisuuden. Muista kuitenkin, että se olomuoto, jossa nyt olet, on vain pieni osa sitä kaikkea. Se ei ole se kaikki. Kykenisitkö palauttamaan minuuden käsitteesi takaisin siihen osaseen, joka olet juuri nyt? Silloin kaikki eivät todellakaan ole sinä.

[frapathea]

Sori vaan, mutta viimeinen asia, joka eksistentiaalisissa kriiseissä auttaa, on hommasta jauhaminen. Se vetää vaan nupin pahemmin ja pahemmin solmuun, koska todellisuus ei ole ymmärrettävissä ihmismielen arkijärkeilyllä.

Ei tarvii panikoida, jos vähän panikoi. Tai jos ei ihan ymmärrä. Ethän sä nyt romaaniakaan täysin ymmärrä puolessavälissä kirjaa.

Unohda jokainen selitys, jonka voisit keksiä, ja jätä huomiotta jokainen vastaus, jonka voisit saada. Meditoi asiaa kunnes se raukeaa ja saatatkin löytää itsesi yhtäkkiä ihmettelemästä, miksi koko juttu oli sulle ikinä ongelma. Lykkyy pyttyyn.

[wRRa]

Sori vaan Frapsu, mutta ihmiset on erilaisia. Toisilla auttaa erilaiset asiat. Mulla on auttanut nimenomaan asian pohtiminen muista näkökulmista. Toisaalta, kun näitä juttuja ajattelee enemmän, voi tulla ihan itsekin samaan lopputulokseen, jonka toit esille: Näiden juttujen ajattelu on ihan turhaa, koska todellisuus ei ole ymmärrettävissä ihmismielen arkijärkeilyllä.

Jos asioiden "unohtaminen" kävisi sormia napsauttamalla, ehkä se olisikin helpoin tie. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että unohtaminen ei ole aina niin helppoa. Monet yrittävät tuollaisten neuvojen jälkeen kieltää itseään ajattelemasta asiaa. Ja tiedät varmaan senkin, että kun kieltää itseään ajattelemasta jotain, se pyörii päässä vielä enemmän kuin aiemmin.

Sen takia mun mielestä on ihan okei pyöritellä noita ajatuksia ja jauhaa niistä, jos tuntuu siltä. Joskus on hyvä pyöritellä niitä kyllästyksiin asti, sitä kautta ne voi menettää merkityksensä.

Mut meditoiminen voi olla kyllä hyvä neuvo, siinä oon sun kans samaa mieltä. Mun mielestä sun olisi vaan ehkä ollut hyvä tuossa viestissä täsmentää enemmän, mitä tarkoitat, koska siitä saa sellaisen kuvan, että näistä jutuista ei saisi puhua tai tilanne pahenee.

[frapathea]

Mun mielestä sun olisi vaan ehkä ollut hyvä tuossa viestissä täsmentää enemmän, mitä tarkoitat, koska siitä saa sellaisen kuvan, että näistä jutuista ei saisi puhua tai tilanne pahenee.

Mut sitähän mä just sanoin. Mikään ei oo niin tehokas tapa nostattaa ahdistusta ku antaa ittensä ymmärtää, että asia on nyt just tällä tavalla, ja siitä pitää huolestua ja ahdistua.

Ymmärrän ehkä puhumisen ja jauhamisen tilanteissa, joissa on kyseessä jotkut maalliset ongelmat, joihin on oikeesti olemassa käytännön ratkaisuja, joita auttais näkökulmien ja lähestymistapojen pohdiskelu. Olevaisuuden luonteen ja polariteettien yksinäisen erillisyyden ongelma ei oo sellainen.

[Dexma]

Ymmärrän ehkä puhumisen ja jauhamisen tilanteissa, joissa on kyseessä jotkut maalliset ongelmat, joihin on oikeesti olemassa käytännön ratkaisuja, joita auttais näkökulmien ja lähestymistapojen pohdiskelu. Olevaisuuden luonteen ja polariteettien yksinäisen erillisyyden ongelma ei oo sellainen.

Vähän kans samaa mieltä Frapan kanssa. Ei se puhuminen ole pahasta, mutta jotenkin liian vakavasti jos ottaa ne luupit niin voi olla yllättävän kovassa henkisessä pyörteessä. Ite olin aikoinaan, kun aloitin vetään niin dissoja kuin psykedeelejä niin aika kaukana mistään loppupeleissä "maallisista" asioista joita pysty pohtimaan läpi johonkin tiettyyn tilaan vain enemmän luuppasin ja vellosin tosi syvissä vesissä ja pikkuhiljaa menin vain syvemmälle jonka jälkeen oli maailman kuva aika vitun far out (uskoin olevani musta-aukko ja aikamatkustuksen mahollista jne) sit pikkuhiljaa alkoi palautuun kyl. Nykyään mun deelitripit ovat äärimmäisen käytännöllisiä ja maallisia niiden "henkiseltä anniltaan". Ihmettelen Miles Davisin likkejä ja sitä, kuinka nykyään tykkään suolan mausta ja miten mun pitäis vähentää hampurilaisten syöntiä.

Päihteiden vähentäminen hetkeksi on hiton tärkeetä ja ehkä meditointi jos sen kokee siksi jutuksi ja ehkä enemmän pyrkii katsoon jotain yksinkertaisia maallisia asioita. Ajattelu ja puhuminen ei oo kiellettyä, mut tollasiin asioihin liika keskittyminen yleensä vähän pistää pyörimään päätä. TOISAALTA. Musta tuntuu, että jokainen deelipää käy tollasia hetkiä läpi varsinkin käytön aloittamisessa ja kait ne johonkin pisteeseen pitää kelata ja hankala sitä täältä vierestä on puhua.

Take it easy, maailmasi ei ole siinä, kun ymmärrät sen abstraktin muodon ja sen synnyn elämän ja kuoleman, vaan suurin osa elämää tapahtuu tiskatessa astioita, kun niihin on jäänyt rasvaa kiinni ja se vituttaa.

[frapathea]

TOISAALTA. Musta tuntuu, että jokainen deelipää käy tollasia hetkiä läpi varsinkin käytön aloittamisessa ja kait ne johonkin pisteeseen pitää kelata ja hankala sitä täältä vierestä on puhua.

Mmm. Niin. Kantapään kautta. Silloin sitä usein viimeistään oppii, tai jos ei opi, niin oppii olevansa syvässä kusessa. So it goes! Riippuu ihan omasta lähestymistavasta ja niistä eväistä, joilla matkaan lähtee. Kyllä mä ainakin kaikennäkösten deeliflippien lomassa sain kasattua itelleni hyvän arsenaalin selviytymiskeinoja arkeen ja vitun astraalipsykooseihin, mut toisaalta se vaati aktiivista työskentelyä ja trial-error-kompastelua aikas paljon.

Take it easy, maailmasi ei ole siinä, kun ymmärrät sen abstraktin muodon ja sen synnyn elämän ja kuoleman, vaan suurin osa elämää tapahtuu tiskatessa astioita, kun niihin on jäänyt rasvaa kiinni ja se vituttaa.

Voi Dexma. Sä se osaat välillä sanoa asiat just niinku ne pitää sanoa.

[Iimei]

Voimia DarkPathille.

[wRRa]

Ymmärrän ehkä puhumisen ja jauhamisen tilanteissa, joissa on kyseessä jotkut maalliset ongelmat, joihin on oikeesti olemassa käytännön ratkaisuja, joita auttais näkökulmien ja lähestymistapojen pohdiskelu. Olevaisuuden luonteen ja polariteettien yksinäisen erillisyyden ongelma ei oo sellainen.

Mulle itselleni kyse on ollut pikemminkin siitä, että jos hautaan jotain asioita enkä puhu niistä, en pääse niistä eroon. Kun puhun niistä, kyllästyn niihin, ja ne menettävät merkityksensä, enkä jaksa kohta enää edes ajatella niitä, kun huomaan, ettei ratkaisuja ole. Voi olla vaikea sisäistää, ettei ratkaisuja ole, jos ei asiasta puhu lainkaan.

Mutta kuten sanottu, ihmiset on erilaisia. Ymmärrän kyllä sunkin näkökulmas.

[DarkPath]

Kyllä meditoiminen on auttanut ja rauhoittanut mieltä. Ahdistuskohtaukset iskee yleensä silloin kun olen valvonut liikaa. Aikaisemmin niin ei ole ollut.

Psykedeelien kanssa en ollut tuolloin ensikertalainen (mieheni oli). Sienimatkoilla olen ollut muutamaan kertaan ennen tuota lappua. Sienistä tulee hyvä, lämmin mieli. Ihan kuin joku syleilisi minua koko tripin ajan samalla kun näen visuaaleja. Sienissä myös ajatukset pysyy kasassa. Kuten sanoin, tuon lapun aikana ei muisti kantanut kahta sanaa pidemmälle.

Lapun annoksesta en osaa sanoa yhtään mitään. Kaverini, jolta lapun sain otti joskus kolme huuleensa eikä kokenut kuulemma muuta kuin visuaaleja ihan rauhallisin mielin. Hän (naispuolinen) on aika pitkä ja minä olen n. puolitoistametrinen pätkä. Tää kaveri ei myöskään douppaa kauheen usein kun käy kuitenkin koulua ja on siinä vielä ahkerampi kuin minä : DDD

Ja joo, ajatuslooppi pyörii edelleen mielessäni, mutta nykyisin suhtaudun siihen enemmissä määrin asenteella "niin? mitä sitten vaikka maailma menisikin noin? nautitaan nyt tästä tämänhetkisestä minuudesta ja yksilöydestä"

[wRRa]

Ja joo, ajatuslooppi pyörii edelleen mielessäni, mutta nykyisin suhtaudun siihen enemmissä määrin asenteella "niin? mitä sitten vaikka maailma menisikin noin? nautitaan nyt tästä tämänhetkisestä minuudesta ja yksilöydestä"

Tuo on hyvä asenne . Maailma on kuitenkin sellainen kuin se on!

Voi olla myös mahdollista, että laput ovat olleet vahvuudeltaan erilaisia, huumeet ovat harvoin tasalaatuisia. Toisaalta ihmiset ovat kovin yksilöllisiä muutenkin.

Vaikeita trippejä läpi käyvillä muuten usein auttaa läheisyys. Ihan halaaminen, silittely, lähellä oleminen.

[Iimei]

...

[Iimei]

frapathea wrote:
Ymmärrän ehkä puhumisen ja jauhamisen tilanteissa, joissa on kyseessä jotkut maalliset ongelmat, joihin on oikeesti olemassa käytännön ratkaisuja, joita auttais näkökulmien ja lähestymistapojen pohdiskelu. Olevaisuuden luonteen ja polariteettien yksinäisen erillisyyden ongelma ei oo sellainen.

Mitä väärää siinä näet että ihmiset käsittelevät, oppivat ja jopa saa käytännön voimia tälläisistäkin kokemuksista? Vai oliko pointtisi se että näin saa tapahtua, mutta ei keskustelemalla, vaikka tämä toimisi kyseiselle ihmiselle parhaiten?

[frapathea]

frapathea wrote:
Ymmärrän ehkä puhumisen ja jauhamisen tilanteissa, joissa on kyseessä jotkut maalliset ongelmat, joihin on oikeesti olemassa käytännön ratkaisuja, joita auttais näkökulmien ja lähestymistapojen pohdiskelu. Olevaisuuden luonteen ja polariteettien yksinäisen erillisyyden ongelma ei oo sellainen.

Mitä väärää siinä näet että ihmiset käsittelevät, oppivat ja jopa saa käytännön voimia tälläisistäkin kokemuksista? Vai oliko pointtisi se että näin saa tapahtua, mutta ei keskustelemalla, vaikka tämä toimisi kyseiselle ihmiselle parhaiten?

Musta olis jotenkin alentavaa lukijaa kohtaan alleviivata jokaisen viestini yhteydessä, että tää on hei sit niinku hei niinku mun mielipide vaan älkää musta välittäkö, koska oletan jokaisen lukijan olevan sen verran älykäs, että ymmärtää tämän muutenkin. Mut hei, pähkinänkuoressa: niinku niinku mun mielestä on niinku turhaa tiätsä niinku jauhaa loputtomiin jostain metafyysisistä solmuista ja eksistentiaalisista kriisitiloista, koska tiäksä niinku mun mielestä ne on arkijärkeilyn ja sanallistamisen tuolla puolen ja vaatii toisenlaista perehtymistä. Ja siks tarjosin niinku tätä näkemystä, ku näkemyksiä kysyttiin. Mut tää on niinku mun mielipide et älkää nyt musta välittäkö.

[wRRa]

Ymmärrän hyvin myös Frapan pointin siitä, että toisinaan omat ajatuksensa saa vaan pahemmin solmuun, kun niitä veivailee ees taas ja pyörittelee liikaa. Mut silti oon sitä mielt ite, et jos ei luonnostaan pysty vaan jättää aihetta ja unohtaa, niin ei pidä pakottaa itseään olemaan puhumatta tai ajattelematta, koska se ei ainakaan helpota. Jos tekee mieli puhua niin kyl saa puhua. Mitä väliä, vaikkei ratkaisuja oiskaan?

Onko Frapa sulla kaikissa keskusteluissa aina sellanen päämäärä, et on pakko löytyä joku ratkasu? Kun mun mielestä joskus voi keskustella ihan vaan keskustelun ilosta, eikä tarvitse etsiä jotain ratkaisua. Tai sitä ratkaisua voi etsiä, mutta ei sitä tarvitse löytyä, eikä sitä tarvitse edes olla, eikä se silti tarkoita, että keskustelu olisi turha. Keskustelu voi olla monellakin tapaa hyödyllinen, vaikkei mihinkään konkreettiseen lopputulokseen pääsiskään.

Toki loputtomiin asioista jauhaminen voi olla jopa haitallistakin, mutta monilla tällasten kokemusten jälkeen tulee vaihe, jossa puheripuli on aika kova. Yleensä se ei kestä loputtomiin, vaan menee ohi, kun saa vaan aikansa jauhaa. Keskustelu usein vaatii myös kaks osapuolta, eli jos kaikki joille yrittää puhua sanoo vaan, et "miks sä tommosia kelailet" niin ei siitä sillon tuu keskustelua.

Tunsin hetken olevani se kaikki (just se mist hipeil riittää puhet). Ja tämä olo tuntui(ikävän kliseistä sanoa) suorastaan jumalalliselta eli täydelliseltä. Olin nähnyt vain vilaukselta tämän kauneuden, mut se oli silti jotain niin voimakasta mulle, että kun palasin olomuotooni niin aikaisempi käsitykseni elämästä tuntui semi vitun hirveeltä, mutta ymmärsin kuitenkin myös sen, että kaikki se piti kokea et voin tuntea nyt näin ja täten aikaisempi elämäni ei enää kaduttanu yhtää.

Tää on kyl sellanen kokemus, joka muuttaa monii ihmisii usein pidemmäks aikaa. Toisaalt aika haalistaa muistoi aika paljon, ja nääki kokemukset voi lopult unohtuu. Tai sit jos vanhat tavat vetää liikaa pariinsa ja jatkaa elämäänsä vanhaan malliin eikä muuta mitään, tänki kokemuksen potentiaalisesti parantava vaikutus voi jäädä aika olemattomaks.

[frapathea]

Onko Frapa sulla kaikissa keskusteluissa aina sellanen päämäärä, et on pakko löytyä joku ratkasu? Kun mun mielestä joskus voi keskustella ihan vaan keskustelun ilosta, eikä tarvitse etsiä jotain ratkaisua.

Riippuu keskustelusta. Kyllä mä sellaisissa tapauksissa yleensä lähden etsimään jotain konkreettista ratkaisua, kun joku avaa keskustelun ilmaisemalla kokevansa voimakasta, ennenkokematonta ahdistusta. Hankala löytää sellasesta mitään erityisen voimakasta iloa, mut saatan olla biasoitunut, koska oon nähnyt läheltä, millaisiin epätoivon tiloihin tollanen metafyysinen solmu voi johtaa.

En tiedä, onko tässä tapauksessa kyse kuinka vakavasta umpikujasta (joskin teksti mainitsee tripin aikaiset itsemurha-ajatukset, mikä pistää hälytyskellot soimaan), mutta pyrin ottamaan vakavasti ihmisten eksistentiaaliset kriisitilat ja tarjoamaan alkuun mahdollisimman maadottavia, käytännönläheisiä selviytymiskeinoja. Enhän alkaisi vastikään läheisensä menettäneelle ihmisellekään jauhamaan ensalkuun filosofisia kuoleman perimmäisestä luonteesta, vaan pyrkisin varmistamaan henkilön välittömän selviämisen ja turvallisuuden. Lämpimikseen läpättelylle on aikansa ja paikkansa. Toisen ahdingon edessä ei mielestäni tilaa moiselle ole, etenkään ahdingon juontaessa juurensa ilmiselvästi asioiden liiallisesta käsitteellistämisestä ja turhan tiukkaan juuttuneista ajatuskiemuroista.

Mjäh. Voi olla, että otan homman vähän vakavasti. Mutku noita on tullu nähtyä, jotka on löydetty kaulakiikusta roikkumasta ja sillee, ni musta vaikuttaa turvallisemmalta ottaa vähän vakavasti.