Background:Tämän vuoden trippimäärät laskettavissa likempänä sataa kuin nollaa. En tiedä en ole pysynyt laskuissa.
Olen kuitenkin kehittänyt tässä vuosien varrella keinon selviytyä näistä "ajatuksista". Tai mitä helvettiä ne ikinä ovatkaan. Tarkoitan kuitenkin sitä tunnetta kun pakokauhu iskee ja pulssihyppää tuhanteen ja ajattelee kaikkea ns. pahaa (hulluksi tuleminen, kuoleminen jne).
Eilen sai taas konkreettisesti harjoitella tätä mielenlujuutta kun sienitrippini oli tyypillinen level 4 tason trippi(paikoitellen humpsahtelua level 5 puolelle -> eli katoamista ns. tästä maailmasta ja menemistä sinne jonnekkin) ja tämä tunnettu pakokauhu valtas. Hetken tuntui, että olin maanpäällisessä helvetissä jonkinaikaa ja koin jotain helvetillistä psykosomaattista kipua jokapuolella. Onneksi tätä ei kuitenkaan kestänyt kuin hetkenverran (15min-2h kentietää oikeasti. Asenne kysymys kai.). Parin viikon substanssiton tauko riittää ilmeisesti unohtamaan kunnioituksen psykedeelejä kohtaan (huoh).
Mielestäni huonot tripit johtuu vain siitä omasta egosta ja egolla tässä tapauksessa tarkoitan sitä omaa minuutta ja persoonaa.
Se miten käännät vaikean tripin hyväksi on yksinkertaista vaikka niin vaikeaa:
Päästä irti. Hyväksy, että nyt jos kuolet niin sitten kuolet. Jos tulet hulluksi niin sitten tulet. Ei sille mitään enään siinä vaiheessa voi ja se on vain ns. ratsastettava kyydissä. Tästä ajatuksesta on ihan turha masentua vaan (TÄRKEÄÄ!!) kannattaa opetella myös pakkorauhoittamaan itsensä kaiken sen psykoottisenkäytöksen ja hulluuden keskellä.
Jättäkää ne lääkkeet, tietokoneet, teeveet muut rauhaan. Myöhemmin kiitätte itteänne. ( Jos kuitenkin otit lääkkeitä niin varaudu, että joudut vielä antamaan periksi! Jos siis trippailu jatkuu myöhemmin elämässä.)
Eli sängylle/lattialle/sohvalle makaamaan ja nollaamaan aivot. Äläkä ajattele mitään vaan anna tripin viedä. (Go with the flow jne.). Tässä vaiheessa kuitenkin on hyvä olla kaveri joka pystyy rauhoittamaan sen äärettömän sekasorron keskellä. Mieluusti joku sellainen kaveri joka tietää mitä tekee eikä jotain urpoa bentsokännissä nauramaan viereen.
Psybient soimaan ja relax!
Kannattaa myös miettiä sitä omaa käytöstä sen psykoottisen jakson aikana. Tarkastelemalla sitä mitä on värkkäillyt samalla kun on ollut oman hullun itsensä kanssa sekoilemassa voi oppia hyvinkin paljon omasta itsestään. Itselläni on adhd ja äidyn joskus aika levottomaksi, sosiaalisten asioiden pelkoa yms. Itsensä tutkiskeleminen muuttuneen tajunnantason kanssa voi olla helvetin päräyttävää (jälkikäteen. Ei se pakokauhu yleensä silloin rationaaliselta tunnu). Olen kuitenkin trippaillut lukemattomia kertoja baareissa, psykebileissä, metsäbileissä(ug / ei ug), kotona, kaverilla, randomisti kesällä kaupungilla yms you name it yms.) Joten tätä otantaa on kertynyt omasta takaa ja puhunkin vain omasta puolesta. Kommentoikaa joku jos olen ihan metsään mennyt mielestänne, mutta tällaisia asioita herää kun taas on kokenut jotain tämänhetkisen elämän mullistuksia

. Ihmeellistä kyllä miten psykoaktiiviset substanssit jaksavat aina yllättää. Välillä ollut jaksoja, että maistellut aika suuriakin dousseja kymmeniä kertoja muutamien päivien aikana (25mg+ 4-aco-dmt yms. 20mg+ 2c-e) eikä niillä ollut minkäänlaista vaikutusta mihinkään. Ns. samaa puuroa sama miten paljon niitä kiskoo ja pelkkää mahtavuutta saanut kokea. On se oma mieli niin mielenkiintoinen(!).
Ei muutakuin itseään tutkimaan
